AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.26 // 30.6.2018

Åhman VPS-ottelun alla: "Emme halua enää jossitella"

Åhman VPS-ottelun alla: "Emme halua enää jossitella"

Jari Åhman painottaa tuloksen merkitystä. (Kuva: Juha Tamminen)

PS Kemi lähtee lauantaiseen kotiotteluunsa VPS:aa vastaan ponnistamaan ylöspäin sarjataulukon viimeiseltä sijalta.

VPS-ottelussa on panoksia riittämiin. PS Kemi valahti perjantaina pisteen erolla sarjajumboksi, kun TPS voitti IFK Mariehamnin. Joukkue haluaa ottaa lauantaina pisteet ja aloittaa kapuamisen kohti keskikastia sarjan saavuttaessa puolenvälin etapin. Sarjatilanne on edelleen sellainen, että jo yhdelläkin voitolla voi nousta taulukossa parikin sijaa ylöspäin.

Kotijoukkueen teemana on päävalmentaja Jari Åhmanin mukaan kääntää hyvät otteet pelikentällä myös tuloksellisesti hyviksi ja tasaiset pelit voitoiksi.

– Emme halua enää jossitella tulosten taustoilla, vaan tehdä tulosta. Jos häviämme otteluja, myöhemmin kukaan ei muista millaisia pelit olivat. Vain tulokset muistetaan ja ne ratkaisevat.

Viidellä viime kierroksella PS Kemi on onnistunut maalinteossa vain kahdesti. Erityisesti tähän Åhman haluaa muutoksen.

– Ilman maaleja pelejä ei voi voittaa, vaikka oma pää pysyisikin puhtaana. Jos maaleja ei saa aikaiseksi, se jää helposti jäytämään taustalle. Sitä emme halua.

Åhmanin mukaan joukkue janoaa voittoa ja tulee tekemään sen eteen kentällä kaikkensa. Myös hänellä henkilökohtaisesti on virtaa ja kunnianhimoa virittää joukkue parhaaseen mahdolliseen iskuun, vaikka hän ilmoittikin tällä viikolla jättävänsä PS Kemin päävalmentajan tehtävät tämän kauden jälkeen.

– Siitä ei ole epäilystäkään. Päätökseni jälkeen minulla on ollut entistäkin rennompi ja hyvä fiilis. Teen kaikkeni ja vähän enemmänkin, Åhman vakuuttaa.


PS Kemi - VPS Sauvosaaressa lauantaina 30.6. kello 15.00. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruudusta.

Lisää uutisia