AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.25 // 20.6.2018

Ennakko: PS Kemi-RoPS

Ennakko: PS Kemi-RoPS

PS Kemillä on edessään yksi kauden kohokohdista, kun torstaina pelataan tämän suven ensimmäinen jänkäderby RoPS:aa vastaan Sauvosaaressa.

Odotettavissa on vähintään kauden yleisöennätys, ja jos ilma suosii ja muutenkin palikat kosahtavat kohdalleen niin myös saattaa ottelussa syntyä PS Kemin ja Sauvosaaren yleisöennätyskin.

Sauvosaaren yleisöennätys 3 976 katsojaa on peräisin vuodelta 2016 PS Kemin ja RoPS:n kohtaamisesta. Tämän kauden suurin yleisömäärä 1 737 oli Ilves -ottelussa 22. toukokuuta. Nyt odotuksissa on vähintään 3 500 henkeä. Sauvosaaren takakentän kapasiteetti on 4 500 henkeä.

Itse jänkäderbyn lisäksi myös ottelun jälkeisen Midsummer Special -konsertin toivotaan tuovan lisäväkeä katsomoon. Muita oheistoimintoja ovat KePS:n ja RoPS:n E-junnujen esiottelu sekä kahden oopperalaulajan laulama Finlandia-hymni ottelun aluksi.

– Paikallisottelussa on aina oma jännitteensä, ja kun katsomossa on paljon molempien joukkueiden faneja, metakka on koko ajan päällä, oli pallo kummalla joukkueella hyvänsä, arvioi kiihkeää, tasaista ja hyvää ottelua odottava PS Kemin päävalmentaja Jari Åhman toteaa seuransa verkkosivuilla.

– Mutta silti on muistettava, että ottelusta on otettavissa kolme pistettä kuten kaikista muistakin peleistä ja kaikki pisteet ovat yhtä arvokkaita riippumatta mistä ottelusta ne tulevat, Åhman lisää.

PS Kemin kokoonpanotilanne selviää lopullisesti ottelun alla, kun jalkavaivoista kärsineiden Keaton Isakssonin, Victor Shevchenkon ja Kevin Mombilon pelikunto saadaan tsekattua. SJK-ottelussa punaisen kortin saanut Justus Lehto on varmuudella sivussa RoPS -pelin lisäksi seuraavan IFK Mariehamn -ottelunkin.

Lapissa kaksi kuukautta voi olla pitkä aika. Samojen joukkueiden kohdatessa edellisen kerran Rovaniemellä huhtikuun lopulla, pelattiin vielä lumipyryssä ja hankien keskellä.

Rovaniemen Palloseura voitti kyseisen ottelun kohtalaisen suvereenisti Lassi Lappalaisen, Filip Ivanovskin sekä Agnaldo Moraesin osumilla. Liki 3000 katsojaa todisti Keskuskentällä RoPS:n kauden neljättä perättäistä voittoa.

Sittemmin myös PS Kemi Kings on parantanut otteitaan. Erityisesti kotonaan Sauvosaaressa kemiläiset ovat hankalia voitettavia. Sen ovat saaneet tällä kaudella todistaa niin FC Lahti kuin edellisellä kierroksella Seinäjoen Jalkapallokerhokin.

- He ovat löytäneet itselleen stabiilimman pelin ja puolustaneet tiiviisti keskustaa, RoPS:n päävalmentaja Toni Koskela kuvailee.

Sauvosaaren kenttä nousee liki joka kertaa puheisiin, kun vierasjoukkueet joutuvat Kemiin matkustamaan. Kentän pieni koko ja epätasainen luonnonnurmi luovat jokaiselle ulkopaikkakuntalaiselle ylimääräisiä haasteita.

RoPS:lle alustan ei kuitenkaan pitäisi tulla täytenä yllätyksenä. Joukkue on harjoitellut kuluneen viikon Susivoudin kentällä, joka on Rovaniemellä yksi harvoja jäljellä olevia luonnonnurmia.

- Nykypäivän nuorille pelaajille tekonurmi alkaa olemaan tutumpi alusta kuin oikea nurmi, Koskela myöntää.

- Jo Maarianhaminassa pääsimme onneksi pelaamaan samankaltaisissa olosuhteissa ja nyt kotona olemme hakeneet sitä samaa Susivoudista. Luonnonnurmella on aina omat pomppunsa ja pallo käyttäytyy eri tavalla.

Derby-henkeen sopien tiedossa lienee runsaasti kamppailuja sisältävä ottelu. Pallo tulee elämään ja maata pitkin pelaaminen vaikeutuu.

- Varmasti tulee enemmän irtopalloja, mutta omassa pelaamisessamme samat periaatteet säilyvät edelleen, RoPS:n päävalmentaja Koskela näkee.

- Pelaajien on oltava saatavilla siten, että saamme syötöt omille. Kun irtopalloja väkisinkin tulee, meidän on oltava joukkueena riittävän tiiviitä, jotta meillä on mahdollisuus tilanteiden voittamiseen.

Rovaniemen Palloseuran osalta toipilasosasto näyttää jo tyhjenemisen merkkejä. Sekä Simo Roiha että Filip Ivanovski ovat valmiina kokoonpanoon.


PS Kemi-RoPS Sauvosaaren kentällä torstaina 21.6. kello 17.30. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruudusta.

Lähde: PS Kemin ja RoPS:n verkkosivut
Lisää uutisia