AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.25 // 19.6.2018

Ennakko: Ilves-FC Lahti

Ennakko: Ilves-FC Lahti

Ilves isännöi keskiviikkona Tammelassa FC Lahtea.

Ilves on toki kohdannut aikaisemmat Lahden edustusseurat Reippaan ja Kuusysin useita kertoja, mutta nykyinen FC Lahti on uudempi tuttavuus. Vuonna 2015 alkaneita keskinäisiä Veikkausliiga-otteluita on kertynyt kymmenen. Lahti on voittanut neljästi, Ilves kolmesti ja kolme kertaa on päädytty pistejakoon.

Tänä vuonna Ilves ja Lahti kohtasivat ensi kertaa jo helmikuussa Suomen Cupin alkulohkon merkeissä. Pisteet jaettiin Pirkkahallissa 2-2-tuloksella. Ilveksen osumista vastasivat Santeri Haarala ja Tuure Siira, vierasjoukkueelta maalipuiden väliin osuivat Kalle Taimi ja Teemu Jäntti.

Tasaisuus on ollut kuvaava sana joukkueiden välisissä voimankoitoissa, mutta kuluvan kauden ensimmäisessä liigakohtaamisessa Lahti otti luulot pois kotikentällään. Huhtikuussa pelattu ottelu päättyi "Kuhnureiden" 2-0-voittoon, vaikka he pelasivat yli puolet ottelusta alivoimalla Henri Anierin katseltua punaista korttia 43. minuutilla. Ennen törttöilyään Anier ehti viimeistellä avausmaaliin ja Santeri Hostikka kaunisteli lukemia toisella jaksolla.

Yhden ottelun lahtelaisia enemmän pelannut Ilves on saalistanut 19 pistettä, jotka oikeuttavat kuudenteen sijaan. Alkukaudesta pisteitä hyvällä tahdilla napsinut joukkue koki hetkellisen aallonpohjan kesäkuun alussa, kun Honkaa ja KuPS:aa tuli ikävät vierastappiot maalierolla 2-7.

Puolustuspeli on kuitenkin jälleen tiivistynyt, josta osoituksena oli sarjakärki HJK:n pitäminen nollilla viime lauantaina. Tammelassa nähtiin vauhdikasta ja kovaotteista peliä, kun pisteet jaettiin 0-0-tuloksella. Pitkästä loukkaantumisesta toipunut laitahyökkääjä Ilari Mettälä teki ottelussa Veikkausliiga-debyyttinsä. Hän on tervetullut lisä Ilveksen yläkertaan.

Ilveksen toppariosasto on saanut osansa kauden koettelemuksista. Pitkäaikaisloukkaantunut Baba Mensah ja pelikiellosta kärsivä Diogo Tomás ovat varmoja poissaolijoita kokoonpanosta. Myös Jani Tanska on kokenut viime peleissä kolhuja, mutta hänen haavansa on saatu paikattua muutamalla tikillä. Kokenut hongankolistaja nähtäneen tositoimissa vanhaa seuraansa vastaan.

Päävalmentaja Jarkko Wiss pyrkii jälleen paikallistamaan vastustajan vahvuudet ja heikkoudet.

– Lahdella on ollut paljon tasaisia otteluita, mutta heillä on monesti ollut hyvä mahdollisuus voittoon. Heidän pelitapansa on selkeästi vakiintunut. Se luo meille erilaisia asioita huomioitavaksi. Esimerkiksi Lahden kolmen alakertaa vastaan on mahdollista luoda miesylivoimatilanteita, Wiss toteaa.

– Viime pelissä prässipelimme toimi mainiosti HJK:ta vastaan. Saimme paljon tilanteita, joissa teimme hyviä pallonriistoja ja niitä oli mahdollisuus pelata omille. Vieläkin enemmän kaipaamme niitä tilanteita, joissa alakerta ja pohjapelaaja voittavat pallon ja avaamat samantien hallitusti. Purkupallojen sijaan tarvitaan siis hyviä syöttöjä hyökkäysten käynnistämiseksi.

Keskiviikon selkeänä tavoitteena on tasonnosto kauden ensimmäisen kohtaamiseen verrattuna.

– Aikaisempi pelimme Lahtea vastaan oli Santeri Hostikan näytöstä. Vaikka Henri Anier ajettiin avausjaksolla kentältä, niin Hostikka pärjäsi hyvin yksin kärjessä. Hän jopa piti puolustajiamme vähän pilkkanaan. Pyrimme nyt näyttämään, että osaamme myös puolustaa, Wiss sanoo.

Härkäviikot jatkuvat ja FC Lahti matkaa Pirkanmaalle Tampereen Tammelaan, jossa keltavihreä Ilves isännöi Veikkausliiga-ottelua. Ottelu on mustapaidoille kolmas kahdeksaan päivään. Ilves on ollut kotikentällään Lahdelle vaikea vastus, joten helppoa vierailua ei ole luvassa.

FC Lahti kohtasi perjantaina Turussa TPS:n. Lahtelaiset tulivat ryminällä otteluun ja loivat muutaman maukkaan maalipaikan. Maaleja ei kuitenkaan nähty. TPS sai jakson edetessä otetta ja Damjan Siskovski joutui Lahden maalillaan töihin. Ensimmäisen jakson lisäajalla TPS sai rangaistuspotkun. Elias Ahde upotti TPS:n johtoon pilkulta. Myös Lahti teki maalin ensimmäisen jakson lisäajalla, mutta se hylättiin.

Toinen jakso alkoi ryminällä. TPS kolisutteli Lahden maalin tolppia, mutta Siskovski ja maalipuut pitivät lukemat tiukkoina. Lahti tasoitti ottelun tunnin kohdalla kulmapotkusta. Hassan Sesay upotti kulmapotkun suoraan lipulta maaliin. TPS kuitenkin hallitsi ottelun loppua, eikä saanut maalipaikoista lisäosumia.

Tampereelle Lahti lähtee hieman siipirikkoisena. Puolustuksesta puuttuvat Timi Voutilainen, Kalle Taimi ja Igor Jovanović. Myös brassikärki Stênio on yhä sivussa. Mustapaidat saavat kuitenkin kentälle tasokkaan ryhmän.

Joukkueet ovat kohdanneet toisensa tällä kaudella jo kahdesti. Suomen Cupissa Lahti siirtyi jo 2-0-johtoon, mutta Ilves kampesi ottelun tasoihin. Liigassa joukkueet kohtasivat Kisapuistossa, jossa Henri Anier vei Lahden 1-0-johtoon. Pian maalin jälkeen virolainen sai toisen varoituksensa ja Lahti joutui taistelemaan vajaamiehisenä yli tunnin. Ilves ei kuitenkaan päässyt vaarallisille paikoille ja lopulta Santeri Hostikan upea vapaapotkumaali lopetti Ilveksen pyristelyn.

Historian saatossa joukkueet ovat kohdanneet virallisissa otteluissa toisensa 15 kertaa. Lahti on voittanut otteluista viisi ja Ilves kuusi. Maalit ovat tasan 19-19. Lahti on onnistunut voittamaan Ilveksen Tammelassa vain kertaalleen, vuonna 2015, kun Mika Ääritalo ja Aleksi Ristola onnistuivat ottelun lopussa.

Ilves-FC Lahti Tammelan stadionilla keskiviikkona 20.6. kello 18.30 Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruudusta.

Lisää uutisia