AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.23 // 9.6.2018

Inter hyvällä asialla - pääsylippu otteluun vanhoista futiskengistä

Inter hyvällä asialla - pääsylippu otteluun vanhoista futiskengistä

Abdoulie Mansally tuntee olot Gambiassa. (Kuva: Juha Tamminen)

FC Inter kerää yhdessä pelaajansa Abdoulie Mansallyn kanssa pelikenkiä Gambiaan.

FC Interiin täksi kaudeksi Kemistä siirtynyt "Kenny" Mansally on kotoisin Gambiasta, jossa iso osa väestöstä eli ja elää edelleen köyhyydessä. Lapsena Mansally sai ensimmäiset nappiksensa vasta päästyään U17-juniorimaajoukkueeseen, joten myöhemmin ammattilaisuransa alettua hänelle oli järkytys nähdä joukkuekaverien heittävän hyviä kenkiä roskikseen. Siitä lähtien hän on kerännyt urheiluvarusteita ja lähettänyt niitä kotimaahansa.

Mansallyn mukaan Suomessa täysin tarpeettomiksi jääneet kengät voivat merkitä jollekin Gambiassa valtavan paljon. Hän onkin onnellinen saadessaan seuran mukaan keräykseen.

- Olen niin kiitollinen ja onnellinen, että Inter lähti tähän mukaan. Tiedän omasta kokemuksesta, minkälaisen muutoksen kengät voivat tehdä ihmisen elämään. Tiedän, miten onnelliseksi kenkäpari tekee ihmisen. Se on kuin saisi kultaa. Yksiä kenkiä käyttää vuorotellen iso joukko, joten niistä on hyötyä monelle, kertoo Mansally.

Tule mukaan tekemään hyvää ja lahjoita vanhat nappikset tai mitkä tahansa urheilukengät keräykseen. Jokaista tuomaasi kenkäparia vastaan saat kiitokseksi yhden ottelulipun lauantaina 16.6. Veritas Stadionilla pelattavaan Veikkausliigan otteluun FC Inter - VPS. Keräyspaikat näet allaolevan lähdelinkin kautta.


FC Inter-PS Kemi Veritas Stadionilla tiistaina 12.6. kello 18.30. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruudusta.

Lisää uutisia