AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.22 // 1.6.2018

HJK:lla kalavelat maksettavanaan kärkikamppailussa: "Se on käsittämätöntä"

HJK:lla kalavelat maksettavanaan kärkikamppailussa: "Se on käsittämätöntä"

Juha Pirinen voitti RoPS:ssa SM-hopeaa kaudella 2015. (Kuva: Juha Tamminen.)

HJK:n Juha Pirinen matkustaa perjantaina innoissaan kärkikamppailuun entisen seuransa RoPS:n vieraaksi.

Sarjakärjessä porskuttava HJK matkaa Rovaniemelle viiden ottelun voittoputkessa. Kankea alkukausi näyttäisi olevan ohi hallitsevan mestarin osalta. Pirisen mukaan siihen on vaikuttanut moni tekijä.

- Siinä on ollut paljon pieniä asioita, ehkä olemme pelanneet hieman suoraviivaisemmin. Olemme tunnistaneet paremmin tilanteita, jolloin kannattaa mennä nopeasti eteenpäin linjan taakse, Pirinen miettii.

Pirinen valittiin viime kaudella Veikkausliigan parhaaksi puolustajaksi. Tällä kaudella takareisivamma on vaivannut sitkeästi, mutta loukkaantuminen näyttäisi olevan takana päin.

- Olemme olleet tarkkoja takareiden kanssa, ettei tule missään vaiheessa takapakkia tässä otteluruuhkassa.

Perjantaina HJK matkustaa napapiirille haastamaan hyvin kauden aloittaneen RoPS:n, joka on sarjassa toisena. Edessä on siis kiivas kärkikamppailu.

- Se on hyvä porukka, joka on täynnä nälkäisiä ja ennakkoluulottomia kavereita. Tietenkin heillä on nyt myös täysin erilainen pelitapa kuin aikaisemmin. Se muistuttaa enemmän meidän pelitapaa.

Pirinen tietää mistä puhuu, sillä hän edusti RoPSia kaudet 2015-16 ennen siirtymistään Helsinkiin. RoPS merkitsee hänelle edelleen paljon, sillä seura toimi hänelle ponnahduslautana uralla eteenpäin.

- Jos olisit kysynyt 10 vuotta sitten niin en olisi uskonut, että se merkitsee näin paljon kuin nyt. Siellä on paljon hyviä muistoja ja ihmisiä.

- Olen edelleen kiitollinen RoPSille niistä kahdesta vuodesta. Tietenkin se, että pääsin siirtymään sieltä tänne HJK:hon, oli hieno juttu. Siitä siirrosta pitää kiittää myös edesmennyttä Ville Lyytikäistä. Tosi kiva on mennä sinne pelaamaan, Pirinen kertoo.

Viime kaudella RoPS sai niskalenkin HJK:sta joukkueiden välisissä mittelöissä voittamalla. Pirinen tietää, että pisteet eivät irtoa helpolla tälläkään kertaa. Joka tapauksessa joukkue matkustaa Rovaniemelle revanssihengessä.

- Viime vuonna hävisimme heille kaksi kertaa kotona, mikä on itse asiassa aika käsittämätöntä. Siellä on hirveä halu voittaa HJK, joten meidän pitää tehdä paljon töitä, että saamme sen kolme pistettä.


RoPS-HJK Rovaniemen Keskuskentällä perjantaina 1.6. kello 18.30. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruudusta.

Lisää uutisia