FC Honka FC Inter FC Lahti HIFK HJK IFK Mariehamn Ilves KPV KuPS RoPS SJK VPS
vko.22 // 29.5.2018

​Pelipaikan vaihto kannatti: "Jopa kansainvälisen tason puolustuspelaaja"

​Pelipaikan vaihto kannatti: "Jopa kansainvälisen tason puolustuspelaaja"

Kuva: Juha Tamminen

KuPS:n Saku Savolainen on siirtynyt tällä kaudella pelaamaan puolustavampaan rooliin.

Savolainen, 21, on tullut tutuksi Kuopiossa hyökkäävämmästä roolista, mutta Jani Honkavaara on sovitellut tällä kaudella miestä puolustajan rooliin. U21-maajoukkueen päävalmentaja Juha Malinen kutsui Savolaisen mukaan EM-karsintaotteluun Färsaaria vastaan ja odottaa mielenkiinnolla Savolaisen esiintymistä pakkina.

- Saku Savolainen on mukana ikään kuin uutena puolustuspään pelaajana. Muutama puolustuspään peli alla Kuopiossa ja nyt lähdetään etsimään Jani Honkavaaran kanssa, että pystytäänkö hänestä kehittämään jopa kansanvälisen tason puolustuspelaaja, Malinen toteaa.

U21-maajoukkueen luotsi on seurannut ilolla nuorten pelaajien kehitystä ja uskoo, että moni ottaa pian seuraavia askeleita urallaan.

- Meillä on hyviä pelaajia isoissa rooleissa ja monesta pelaajasta ollaan ulkomailla kiinnostuneita. Varmaan siellä on noin viitisen pelaajaa, joilla on viittä vaille uusi seurasopimus tiedossa ja ne kaikki ovat askeleita eteenpäin, Malinen iloitsee.

U21-maajoukkue kohtaa Färsaaret vieraissa perjantaina 8. kesäkuuta.

Lähde: Huuhkaja-TV
Lisää uutisia