AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.20 // 20.5.2018

FC Hongan harjoituksissa hymyilytti: ”Se oli henkisesti iso voitto”

FC Hongan harjoituksissa hymyilytti: ”Se oli henkisesti iso voitto”

Kuva: Juha Tamminen

FC Honka taisteli kauden ensimmäisen kotivoittonsa perjantaina, kun PS Kemi kaatui Tapiolassa 2-1-lukemin.

Hongalla on tällä hetkellä kasassa kahdeksasta ottelusta kaksi voittoa, viisi tasapeliä ja yksi tappio. Ensimmäinen täysi pistepotti katkaisi RoPS:n alkukauden lennon ja toinen tuli perjantaina kemiläisiä vastaan.

Toppari Tommi Saarinen vahvisti, että ensimmäinen kotivoitto maistui erityisen makealta.

- Ihmisten kasvoilla oli harjoituksissa tänään helpottuneita ilmeitä. Se oli henkisesti iso voitto, vaikka peliesitys ei ollut ihan sitä mitä lähdimme hakemaan. Ruodimme sitä tänään paljon, mutta fiilis joukkueessa on kuitenkin ennen kaikkea iloinen ja helpottunut, Saarinen toteaa.

Espoolaiset ovat pelanneet tähän mennessä sarjassa eniten tasapelejä. Sarjanousijan alkukausi on ehdottomasti plussan puolelle sillä tappioita on vasta yksi. Tuohon tilastoon on pystynyt espoolaisten lisäksi vain FC Lahti.

- Me olemme tottuneet olemaan joukkue, joka on vaikea voittaa, mutta meidän on myös välillä vaikea ottaa voittoja. Sillä selittyvät tasapelit. Meidän pitää olla tyytyväisiä, varsinkin VPS-tasuriin, mutta jokaista peliä lähdetään voittamaan, joten parilla onnekkaamalla pompulla pisteitä voisi olla enemmänkin. Olen tyytyväinen, mutten yltiötyytyväinen.

Sarjanousijan talvi oli jo varsin lupauksia herättävä, sillä joukkue eteni Suomen Cupissa välieriin saakka. HJK eteni finaaliin 2-1-voitolla. Saarisen mukaan Vesa Vasara valmennusryhmineen on kuitenkin halunnut kehittää pelaamista erityisesti tietyiltä osin.

- Olemme yrittäneet cupin jälkeen tuoda peliimme uusia juttuja ja siinä, että ihmiset sisäistävät ne, on mennyt aikaa. Luulen, että pari viimeaikaista voittoa on myös juuri taktiikasta johtuvaa kehitystä. Olemme mielestäni pystyneet hyvin parantamaan alkukauden aikana.

- Meillä on ollut ongelmia kotikentän kanssa, joten tietyissä kohdin peliä on pyritty suoraviivaistamaan, että emme jäisi paineen alle. Olemme myös harjoitelleet jonkun verran syvältä puolustamista, niistä maaleja on tullut vähän liikaa.

Omaan alkukauteensa Saarinen on kohtalaisen tyytyväinen. Topparin johtama puolustus on päästänyt kahdeksassa liigaottelussa yhdeksän maalia. Lukema on tismalleen sama kuin ryhmän tehdyt osumat.

- Pelejä tulee tosi tiuhaan, joten välillä pitää keskittyä hyvinkin paljon, että pystyy neljän päivän välein pelaamaan 90-minuuttisen. On kuitenkin ollut todella kiva pelata liigaa ja paikat ovat kestäneet erinomaisesti. Eihän meille hirveästi ole maaleja tehty, joten hymy on siis toistaiseksi vielä huulilla.


TPS-FC Honka Veritas Stadionilla tiistaina 22.5. kello 18.30. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruudusta.

Lisää uutisia