FC Honka FC Inter FC Lahti HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS PS Kemi RoPS SJK TPS VPS
vko.20 // 16.5.2018

​SJK:lla vain tusinan verran miehiä harjoitusvahvuudessa

​SJK:lla vain tusinan verran miehiä harjoitusvahvuudessa

Kuva: Juha Tamminen

SJK on tuskastellut koko alkukauden loukkaantumisten kanssa.

Miehiä on saatu toki jo takaisinkin harjoitusrinkiin. Marc Vales on taas kunnossa pikkukolhunsa jälkeen. Samoin Vahid Hambo on täydessä kunnossa ja myös viime ottelun aloittanut, mutta huonon voinnin vuoksi puoliajalla sivuun tullut Emile Paul Tendeng on täydessä kunnossa. Matti Klingan flunssa uusiutui ja hän ei ole pystynyt harjoittelemaan. Edelleen sivussa ovat Jarkko Hurme, Billy Ions ja Aristote Mboma sekä vielä pidempään sivussa oleva Obed Malolo. Kolme ensin mainittua on jo mukana harjoituksissa, mutta he eivät ole vielä 100-prosenttisessa pelikunnossa, eikä heidän kuntoutusta riskeerata tässä vaiheessa.

- Me odotimme, että saisimme harjoituksiin jo enemmän pelaajia takaisin tähän pidempään ottelutaukoon, mutta valitettavasti poissaolot ovat jatkuneet ja olemme pystyneet treenaamaan sellaisella 12 tai 15 pelaajalla. Se ei tietenkään ole ihanne tässä vaiheessa. Olisi ollut toivottavaa, että olisimme tässä välissä saaneet semmoiset 18 kenttäpelaajaa jo mukaan harjoituksiin, harmittelee SJK:n päävalmentaja Tommi Kautonen poissaoloja.


SJK - FC Inter OmaSp Stadionilla perjantaina 18.5. kello 20.00. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruudusta.

Lisää uutisia