AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.19 // 13.5.2018

Ilveksen keskikentälle vahvistus Kamerunista

Ilveksen keskikentälle vahvistus Kamerunista

Alim Moundi on pelikelpoinen jo sunnuntaina.

Ilves on solminut kaudet 2018 ja 2019 kattavan sopimuksen Alim Moundin kanssa. Moundi on kamerunilainen 23-vuotias keskikenttäpelaaja.

Ennen Tampereelle siirtymistään Moundi pelasi Kamerunin pääsarjaa Aigle Royal -nimisessä seurassa. Moundi on toiminut usean kauden ajan joukkueensa kapteenina ja hän on edustanut Kamerunia nuorisomaajoukkueissa.

Päävalmentaja Jarkko Wiss on ehtinyt tutustua uuteen pelaajahankintaan rauhassa.

- Olimme jo viime vuoden puolella yhteyksissä Alim Moundin kanssa. Nyt hän on ollut mukanamme joukkueessa kuukauden päivät. Työluvan saamisessa Kamerunista kesti tovi. Pian saamme nähdä, mitä Moundi saa aikaiseksi pelikentällä.

- Kyseessä on taitava vasenjalkainen pelaaja niin hyökkäävään kuin puolustavaan rooliin keskikentälle. Näppärä kombinaatiopelaaja. Se on aina hyvä merkki, että poika on ollut kapteenina ja päässyt vastuulliseen tehtävään jo nuorella iällä, Wiss kuvailee.

Ilveksessä pelaa jo entuudestaan Moundin maanmies hyökkääjä Marius Noubissi. He tuskin tulevat keskenään taistelemaan peliajasta, mutta keskikentälle Moundin saapuminen tuo kilpailua entisestään.

- Sehän on hyvä, että pelipaikoista käydään kilpailua. Joukkueessamme moni pelaaja pystyy pelaamaan erilaisissa rooleissa. Systeemiä voidaan vaihdella joustavasti. Tähän asti Moundi on harjoitellut hyvin. Sisäisissä peleissämme hän on osoittautunut käyttökelpoiseksi, Wiss toteaa.

Moundi on pelikelpoinen ensimmäistä kertaa virallisessa ottelussa tänään IFK Mariehamnia vastaan.


IFK Mariehamn - Ilves Wiklöf Holding Arenalla sunnuntaina 13.5. kello 19.00. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruudusta.

Lähde: Ilveksen tiedote
Lisää uutisia