AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.18 // 6.5.2018

Perinteikkäät Palloseurat vastakkain maanantaina Turussa

Perinteikkäät Palloseurat vastakkain maanantaina Turussa

Historialla on vahva merkitys Petri Vuoriselle. (Kuva: Juha Tamminen)

TPS:n ja VPS:n kohtaamisessa maanantaina Veritas Stadionilla huokuu suomalaisen jalkapallon historia.

Kentällä nähdään nimittäin kaksi todella perinteikästä ja mustavalkoraidastaan tunnettua joukkuetta. TPS ja VPS ovat ainoat joukkueet nykyisestä Veikkausliigasta, jotka pelasivat aikanaan Mestaruussarjassa jo sen ensimmäisenä vuonna 1930. Perinteet tulee muistaa myös tietynlaisena intohimon ja motivaation lähteenä.

- Ei näitä asioita ottelun lähellä tai ainakaan ottelun hetkissä mietitä, mutta kyllä itsekin olen kertonut Vepsun synttäreiden lähestyessä aina pelaajille koska ja missä VPS on perustettu, ketä sitä on ollut perustamassa ynnä muuta. Se tuo tiettyä syvyyttä ja kertoo, että olemme osa jotain isompaakin. Moni pelaaja on historian saatossa pelannut Vepsun pelipaidassa ja jo sitä asiaa tulee kunnioittaa.

- Turussa on varmasti paljon ihmisiä, jossa tepsiläisyys on siirtynynt sukupolvelta toiselle. Tällaisista asioista on etua yhteenkuuluvuuden kannalta ja TPS:ssakin pelaa omia kasvatteja, jotka ovat nähneet ja tietävät seuransa historian. Se motivoi ja antaa intohimoa pelaamiseen, VPS:n päävalmentaja Petri Vuorinen pohti.

Mika Laurikainen on kokenut valmentaja, joka on työskennellyt pitkään suomalaisessa jalkapallossa. Hänen johtamansa TPS pelaa tutun näköistä jalkapalloa.

- Aika pitkälle Laurikaisen joukkueet ovat pelanneet samanlaisilla järjestelmillä niin kauan kuin muistan. TPS puolustaa kurinalaisesti ja on yhtenäinen joukkue. Heiltä on nähty tänä vuonna etenkin nopeita hyökkäyksiä ja heillä on ollut läpiajoja melkein joka pelissä. Se kertoo vaarallisuudesta. He pystyvät myös pitämään palloa ja liikuttamaan vastustajaa pallonhallinnan kautta, Vuorinen kommentoi.

TPS on tämän kauden otteluissaan kärsinyt myös hieman tehottomuudesta, vaikka se onkin osunut viidessä pelissä kuudesti. Joukkoon mahtuu otteluita, kuten avauskamppailu Lahdessa, jossa TPS:lla on ollut huipputontteja useampia kuin mistä on maaleja onnistuttu tekemään.

- Olen miettinyt sitä enemmän sitä kautta, että heidän pelissään on jotain, mikä toimii, kun he pääsevät noin hyville paikoille ja että he tulevat tekemään noista maaleja. Viime pelissäkin he osuivat kahdesti, vaikka hävisivätkin. Meidän pitää olla omassa pelissämme tarkkana.

Vuorinen mainitsee yhtenä TPS:n tärkeimmistä pelaajista kokeneemman kaartin edustajan.

- Mika Ääritalo on mielestäni ollut isossa ja näkyvässäkin roolissa. Hyökkääjiä ei aina mielletä kokonaisvaltaisesti tärkeimmiksi pelaajiksi joukkueessa, mutta Ääritalo on omalla työmoraalillaan ja tehoillaan myös kantanut joukkuetta. Toki TPS:lla on paljon muitakin hyviä ja tärkeitä pelaajia, kuten vaikka Sami Rähmönen, mutta Ääritalo on joukkueelle tärkeä palanen. Hänellä on pitkä ura takanaan ja hän on nyt palannut takaisin Turkuun.


TPS - VPS Veritas Stadionilla maanantaina 7.5. kello 18.30. Otteluita voi seurata suorina lähetyksinä Ruudusta.

Lisää uutisia