AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.18 // 6.5.2018

Nuori toppari innoissaan: ”Urani isoin vuosi tähän mennessä”

Nuori toppari innoissaan: ”Urani isoin vuosi tähän mennessä”

Kuva: Juha Tamminen

Paavo Voutilainen pelaa FC Lahden riveissä kolmatta kauttaan. Tänä vuonna nuori haluaa saada ison roolin mastokaupungin joukkueesta ja leimata samalla itselleen kisalipun U19-poikien EM-lopputurnaukseen Pohjanmaalle.

Imatran Palloseuran kasvatti Paavo Voutilainen sai kahdella ensimmäisellä liigakaudellaan FC Lahden paidassa vastuuta yhteensä yhdeksän ottelun verran. Pääosin hän urakoi seuran reservijoukkueessa Kakkosessa. Viime talvena näytönpaikka tuli Suomen Cupissa. Liigassa minuutteja on tullut alkukaudesta kerran avauksesta ja kahdesti vaihdosta.

- Minuutteja ei ole tullut vielä ihan niin paljon kuin olisin toivonut, mutta joka päivä teen töitä sen eteen, että niitä rupeaa tulemaan. Kun saan näytönpaikan, niin se pitää käyttää samanlailla kuin HJK:ta vastaan. Olemme pelanneet kuusi ottelua, joten lähes 30 on jäljellä. Aikaa siis on, Voutilainen toteaa.

- Tietysti haluan 90-minuuttisia enemmän. Meillä on oikeastaan joka akselille kova kamppailu pelipaikoista. Kilpailua on, ja se tekee varmasti kaikille hyvää. Olen ollut pari vuotta mukana joukkueessa, mutta en niin isossa roolissa. En ole ollut sivustakatsoja, mutta pelannut aiemmin vain jotain pelejä. Nyt halu on kova päästä pelaamaan paljon.

Voutilainen oli avauksessa vierasottelussa RoPS:ia vastaan, kun lahtelaiset kärsivät 0-2-tappion. Vaihdosta hän on tullut sisään KuPS:ia ja viimeksi HJK:ta vastaan. Varsinkin peli Klubia vastaan oli nuorelle upea kokemus, sillä FC Lahti haki Helsingistä pisteet 2-1-lukemin.

Voutilainen on kuulunut pitkään myös ikäluokkansa maajoukkueeseen. Edessä on mitä mielenkiintoisin kesä, sillä Suomessa järjestetään U19-poikien EM-lopputurnaus, jonne Suomi pääsee suoraan isäntämaana.

- Tämä on urani isoin vuosi tähän mennessä. Sopimukseni on kauden jälkeen katkolla ja edessä on EM-kotikisat. Jos pääsen pelaamaan paljon liigassa ja saan hyvät kotikisat alle, niin vaikka mitä voi tapahtua. Minulla on isot odotukset tästä vuodesta, enkä malta odottaa, että pääsen pelaamaan paljon ja kotikisat alkaa.

- Vahvuuteni ovat pallollisesssa pelissä ja pelin avaamisessa. Suurin asia mihin yritän koko ajan panostaa on, että uskaltaisin miestenkin peleissä pelata kunnolla kovaa, käyttää kroppaa ja olla äijämäinen puolustaja, joka herättää hyökkääjissä pelkoa.


FC Lahti - SJK Lahden Kisapuistossa maanantaina 7.5. kello 18.30. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruudusta.

Lisää uutisia