AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.16 // 20.4.2018

Ennakko: FC Lahti-Ilves

Ennakko: FC Lahti-Ilves

Kahdesta ottelustaan neljä pistettä kerännyt FC Lahti saa lauantaina vieraakseen Ilveksen.

FC Lahti isännöi kauden kolmannessa ottelussaan Ilvestä.

FC Lahti aloitti liigakautensa kotivoitolla Turun Palloseuraa vastaan. Lahti johti ottelua lisäajalle asti 3-0. TPS kuitenkin hyödynsi lopulta Lahden puolustuksen nukahtelut ja kavensi ottelun loppulukemiksi 3-2. Lahden peliä vaivasi sekavuus, etenkin puolustussuuntaan. Viime sunnuntaina Lahti matkusti Espooseen, jossa Esport Honka isännöi mustapaitoja Tapiolan Urheilupuiston nurmella. Ottelu päättyi maalittomaan pistejakoon

FC Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas kertoo, että Lahden kausi on alkanut tuloksellisesti kohtalaisesti. Hänen mukaansa Lahti tietää hyvin, millainen vastustaja Kisapuistoon saapuu. Korkeakunnas myöntää, että Lahdella on herkullinen maalivahtitilanne.

- Meillä on ollut tuloksellisesti ihan hyvä alku. Ilves on vahva suunnanmuutosjoukkue ja he ovat vastaiskuissa vahvoja. Haluamme olla aktiivisia ja rohkeita, mutta emme uhkarohkeita, kuten ensimmäisessä pelissä. Meidän tulee säilyttää tasapaino. Maalivahtitilanne on mielenkiintoinen. Ongelma on hieman erilainen, kuin Lahdessa yleensä. Meillä on tällä hetkellä liigan kuumin maalivahti ja viime kauden parhaaksi valittu maalivahti. Tilanne on erittäin herkullinen, Korkeakunnas hymyilee.

Päävalmentaja Jarkko Wiss on saanut nuoren Ilves-joukkueensa puhaltamaan yhteen hiileen taitavia vastustajia vastaan. Ilves on aloittanut kautensa tappiolla ja voitolla, jotka molemmat pelattiin Helsingissä. HJK käänsi kausiavauksen edukseen 3-1-lukemin ja viime sunnuntaina tamperelaiset kaatoivat KuPSin maalein 2-1. Wiss on pistänyt pelittömät arkipäivät hyötykäyttöön harjoituskentällä.

– Tässä on oikeastaan viimeinen viikko menossa, kun pystyy todella jotain kokonaisuutta harjoitella. Olen ihan tyytyväinen, että ehdimme rauhassa käydä läpi ne ongelmakohdat, joita meillä oli KuPSia vastaan ensimmäisellä jaksolla. Lahti-pelin jälkeen alkaa meilläkin ottelutahti kiihtyä, Wiss ennakoi.

Ilves on ollut Lahdelle varsin vaikea vastus, sillä Lahti on onnistunut kaatamaan Ilveksen vain neljästi 14 pelatussa keskinäisessä ottelussa. FC Lahti näyttäytyy Wissille tasaisena kilpakumppanina, ja lauantai tuskin on poikkeus.

– Lahdella on ollut rekrytointi ja yhteydet naapurimaihin viime aikoina kunnossa. Heillä on taitavia pelaajia ja keskinäiset matsimme ovat olleet todella tasaisia. Nyt pitää meiltäkin löytyä heti alkukaudesta tarpeeksi valmista ja varmaa suorittamista, jotta pystymme kääntämään yhden-kahden maalin marginaalit eduksemme.

Baba Mensahin lisäksi Ilveksen kokoonpanosta puuttuu varmuudella Ilari Mettälä, jonka reisivamma vaatii leikkaushoitoa. Tarkempi toipumisaika selviää operaation jälkeen.


FC Lahti-Ilves Lahden Kisapuistossa lauantaina 21.4. kello 16.00. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruudusta.


Lisää uutisia