FC Honka FC Inter FC Lahti HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS PS Kemi RoPS SJK TPS VPS
vko.11 // 12.3.2018

TPS:lla kalenterissa kolme harjoitusottelua

TPS:lla kalenterissa kolme harjoitusottelua

Kuva: Juha Tamminen

TPS aloittaa Veikkausliigan kautensa 8. huhtikuuta vierasottelulla FC Lahtea vastaan. Sitä ennen on edessä vielä kolme tärkeää harjoituspeliä.

TPS pelasi viime lauantaina Kupittaalla viimeisen ottelunsa Suomen Cupin E-alkulohkossa. Lopputuloksena oli maaliton tasapeli EIF:ää vastaan. Lopputulos merkitsi samalla sitä, että TPS ei selvinnyt Suomen Cupissa puolivälierävaiheeseen. TPS ei hävinnyt alkulohkovaiheessa yhtään ottelua, mutta jatkopaikka kariutui tasapelien määrään. TPS voitti ainoastaan FC Honka Akatemian ja pelasi neljä tasapeliä päälle.

Koska jatkopaikka jäi haaveeksi, on TPS sopinut vielä kolme harjoituspeliä ennen Veikkausliigakauden alkua. TPS leireilee myös Eerikkilän Urheiluopistolla 28.-30.3. Leiriohjelmaan liittyy harjoitusottelu Ykköseen noussutta FC KTP:tä vastaan. TPS-KTP -ottelu on alustavasti sovittu pelattavaksi perjantaina 30.3. klo 11 alkaen, mutta ottelun alkamisaika saattaa vielä muuttua. TPS:n kaksi muuta harjoitusvastustajaa ovat Kakkosen tasolla pelaava SalPa sekä Veikkausliigasta pudonnut JJK.

TPS:n harjoitusottelut ennen Veikkausliigakauden 2018 alkua:
TPS-SalPa perjantaina 16.03. 2018 klo 14.00 (Kupittaa 5)
TPS-JJK perjantaina 23.03. 2018 klo 14.00 (Kupittaa 5)
TPS-KTP perjantaina 30.03. 2018 klo 11.00 (Eerikkilän Urheiluopisto)

Lisää uutisia