FC Honka FC Inter FC Lahti HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS PS Kemi RoPS SJK TPS VPS
vko.10 // 11.3.2018

Ilves kaatoi HIFK:n harjoitusottelussa Helsingissä

Ilves kaatoi HIFK:n harjoitusottelussa Helsingissä

Jarkko Wissin valmentama Ilves pelasi lauantaina harjoituspelin Helsingissä HIFK:ta vastaan. (Kuva: Juha Tamminen)

HIFK:n ja Ilveksen välinen harjoitusottelu pelattiin lauantaina Helsingissä. Tulostaululle Telia 5G Areenalla jäivät 3-1 -lukemat Ilveksen eduksi.

Ilves pelasi Helsingissä lähtökohdiltaan mielenkiintoisen ja erikoisen ottelun. Johtuen isäntäjoukkueen toivomuksesta ottelu pelattiin suljettujen ovien takana ja ottelusta ei kerrottu etukäteen julkisuuteen. Oman lisämausteensa otteluun toi se tosiasia, että kyseessä oli Ilveksen ensimmäinen ulkotapahtuma tällä kaudella.

Tamperelaisten riveissä pelasi ottelussa ensimmäistä kertaa 25-vuotias senegalilainen keskikenttäpelaaja Issa Thiaw. Usean kauden ajan Romaniassa pelannut Thiaw liittyi Ilveksen harjoitusvahvuuteen tiistaina.

HIFK pääsi sivuvapaapotkusta seuranneesta pomppupallosta 1-0-johtoon. Keltapaidat lämpesivät pikkuhiljaa taisteluun mukaan. Toisen jakson alkajaisiksi Lauri Ala-Myllymäki upotti Matias Ojalan antaman ja Thiawin jatkaman kulmapotkun häkkiin. Pian tämän jälkeen Tuomas Rannankari syötti Marius Noubissille, jonka laukaus livahti helpohkosti maaliin. Loppulukemat sinetöi Aleksis Lehtonen, joka karkasi Tatu Miettusen pistosyötöstä läpiajoon.

– Pelin alku oli vaikea ja syötöt karkailivat. Ulkoilma ja märkä kenttä vaativat totuttelua. Teimme itsellemme vaikeuksia. Toinen jakso olikin jo aivan erilainen. Pääsimme niskan päälle ja maalejakin syntyi. Minuuttien kertyessä prässimme voimistui, työskentelimme huolellisemmin ja saimme rohkeutta lisää. Kehitystä tapahtui pelin aikana, mikä on aina hyvä merkki kevään edetessä. Pyrimme varmaankin jo ensi viikolla siirtymään Pirkkahallista Kaupin keinonurmelle treenaamaan, joten tämä oli hyvä lähtölaukaus sille, Ilveksen päävalmentaja Jarkko Wiss kertoi.

Testijaksolle Ilveksen riveihin liittynyt Issa Thiaw pelasi vajaan tunnin ja vaikutti lupaavalta.

– Ihan ok esitys siihen nähden, että Issa on ollut vasta muutaman päivän mukana. Haemme vielä yhteistä säveltä, mutta kielitaitoa löytyy ja jalat toimivat. Issasta näkee, että hän on pelannut hyvässä sarjassa. Hän pystyy liikuttamaan palloa vähillä kosketuksilla. Pelipaikka löytyy keskikentän keskiakselilta. Kutos-, kasi- ja kymppipaikka luonnistuvat. Potentiaalinen kaveri, Wiss tuumasi.

Lisää uutisia