AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.03 // 15.1.2018

Tomas Hradecky palaa TPS:n riveihin

Tomas Hradecky palaa TPS:n riveihin

Tomas Hradecky palaa Turkuun. (Kuva: Juha Tamminen)

TPS saa alkavalle Veikkausliigakaudelle mieluisan vahvistuksen, kun keskikenttäpelaaja Tomas Hradecky palaa takaisin kasvattajaseuransa riveihin. Hradecky on solminut TPS:n kanssa kauden 2018 kattavan sopimuksen.

Hän kävi aikanaan läpi koko TPS:n junioriputken ja pelasi sen jälkeen miesten tasolla Kakkosessa ÅIFK:n ja SalPa:n riveissä. Kaudeksi 2013 hän siirtyi Veikkausliigaan ja IFK Mariehamnin vahvuuteen. Hän teki ensiesiintymisensä Veikkausliigatasolla 7.7.2013 FF Jaroa vastaan. Hän avasi henkilökohtaisen maalitilinsä liigassa paria viikkoa myöhemmin TPS:ää vastaan. Kahden IFK Mariehamn -kauden jälkeen matka jatkui Rovaniemelle kaudeksi 2015. Hradecky voitti RoPS:ssa sen seurahistorian toisen mitalin, SM-hopean.

Kaudeksi 2016-17 hän siirtyi Tshekin pääsarjaan ja siellä prahalaisen Bohemians 1905:n joukkueeseen. Harmittavat loukkaantumiset estivät kuitenkin lopullisen läpimurron siellä. Kaudeksi 2017 Hradecky palasi yksivuotisella sopimuksella Veikkausliigaan, tällä kertaa seinäjokelaisen SJK:n riveihin, jota myös hänen Matej-veljensä silloin edusti. 187-senttinen Hradecky on pelannut ennen alkavaa kautta yhteensä 85 Veikkausliigaottelua ja viimeistellyt niissä seitsemän maalia.

- Tomas on erittäin monipuolinen ja nuoresta iästään huolimatta myös kokenut pelaaja, joka on jo näyttänyt tasonsa Veikkausliigassa ja ulkomailla. Hän tuo mukanaan omalla rutiinillaan voimaa, varmuutta ja taitoa molempiin linjoihimme. Olen todella tyytyväinen, että saimme seuran oman kasvatin takaisin kotiin, TPS:n päävalmentaja Mika Laurikainen kiittelee turkulaisten verkkosivuilla.

Lisää uutisia