AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.41 // 14.10.2017

Malinen: "Tavoite on ettei VPS vie kaikkia pisteitä"

Malinen: "Tavoite on ettei VPS vie kaikkia pisteitä"

RoPS hakee kauden ensimmäisiä pisteitään VPS:lta. (Kuva: Juha Tamminen)

RoPS ja VPS kohtaavat sunnuntaina Rovaniemen Keskuskentällä ja isäntäjoukkue lähtee otteluun revanssihengellä.

Vaasan Palloseura on toistaiseksi ollut Rovaniemen Palloseuralle yksi tämän kauden hankalimmista vastustajista. Petri Vuorisen miehistö on onnistunut voittamaan joukkueiden molemmat edelliset kohtaamiset.

Viime viikot Vaasassa ovat kuitenkin olleet vaikeita. VPS:n edellinen voitto on heinäkuun puolivälistä FC Interistä. Viimeisestä kolmestatoista ottelusta raitapaidat ovat saalistaneet ainoastaan kuusi pistettä.

Alkukaudesta VPS:aa pidettiin jopa Veikkausliigan suunnannäyttäjänä. Nyt he ovat romahtaneet armotta ulos mitalitaistoista ja samalla jopa sarjataulukon puolivälin alapuolelle.

- Ei sillä ole meille merkitystä. Ainoastaan se merkitsee, että he ovat voittaneet meidät kahdesti, RoPS:n päävalmentaja Juha Malinen näkee ottelun lähtökohdat.

- Meidän tavoite on, ettei VPS vie tällä kaudelta meiltä kaikkia pisteitä. Edelliset kohtaamiset ovat menneet musta-valko-raitaisissa merkeissä. Sen pohjalta meidän on mietittävä tarkasti, mihin suuntaan sunnuntaina lähdetään.


RoPS - VPS Rovaniemen Keskuskentällä sunnuntaina 15.10. kello 15. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa. Ottelu on myös osa Nelosen Futiskierrosta.

Lisää uutisia