AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.37 // 16.9.2017

Vuorinen: "Johtoasemassa pelaaminen ollut meille haaste"

Vuorinen: "Johtoasemassa pelaaminen ollut meille haaste"

Petri Vuorinen ei peittänyt harmitustaan. (Kuva: Juha Tamminen)

VPS:lta karkasi jo häämöttänyt voitto lauantaina KuPS:aa vastaan ottelun lopussa.

KuPS käänsi viimeisen vartin aikana tappioaseman 3-1-voitokseen ja VPS-luotsi Petri Vuorinen ei ollut luonnollisestikaan tyytyväinen voiton jälleen livahdettua käsistä.

– Onnea KuPSille, joka jatkaa tästä mitalitaistoon. Me emme jatka siellä ylhäällä, vaan olemme alempana sarjassa. Se on fakta. Menimme johtoon niin kuin olemme menneet muutaman kerran tällä kaudella. Peliä oli lähes 70 minuuttia pelattu eikä tuntunut olevan hätää.

- Sitten tulivat KuPSin vaihdot ja meidän tekemisemme hieman loppui, kun KuPS sai yliotteen. Tuli virheitä pallon kanssa ja puolustamisessa. Se oli meille vaikea jakso taas. Johtoasemassa pelaaminen on ollut meille tällä kaudella useasti iso haaste, Vuorinen sanaili.

Se näkyi tänään kenties myös henkisellä puolella.

– Tänään sen teki haastavaksi varmasti sekin, että KuPS on kääntänyt pelejä lopussa. He tietävät, että siihen on mahdollisuus. Me taas emme ole useampaan otteluun pystyneet pitämään johtoa, mikä ikinä se syy onkaan. Rakenteessa kaikki on ollut sinänsä ihan OK kuitenkin, mutta tänään ehkä näkyi juuri se, ettemme ole voittaneet pitkään aikaan. Tekeminen pitää vain olla parempaa, kun johtaa peliä 1-0.


PS Kemi-VPS sunnuntaina 24.9. kello 15 Sauvosaaren kentällä. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.

Lisää uutisia