AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.37 // 15.9.2017

Malinen muistuttaa SJK:n vahvuudesta: "Joka kerta tullut turpaan"

Malinen muistuttaa SJK:n vahvuudesta: "Joka kerta tullut turpaan"

Juha Malinen hakee kauden ensimmäistä voittoa SJK:sta. (Kuva: Juha Tamminen)

RoPS isännöi lauantaina toista otteluaan uuden päävalmentajansa Brian Pagen alaisuudessa pelaavaa SJK:ta.

Muun jalkapalloilevan Suomen tapaan Seinäjoen tapahtumat valmentajanvaihtoineen on pistetty merkille myös Napapiirillä. RoPS:n päävalmentaja Juha Malinen kuitenkin korostaa, että kyseessä on edelleen laadukas joukkue.

- Se, mistä SJK on ollut viime aikoina julkisuudessa, on vain osa totuutta, Malinen tähdentää.

- Siellä on paljon hyvääkin ja takuuvarmasti vaarallisia pelaajia. Mekin olemme kohdanneet SJK:n tällä kaudella kolme kertaa, ja joka kerta on tullut turpaan.

Lauantaina on Malisen mukaan RoPS:n tilaisuus näyttää, mitä edellisottelun tappiosta Ilvestä vastaan opittiin.

- Tässä pelissä on kyse myös siitä, että ollaanko me itse niin saakelin saamattomia, että hävitään tuolle SJK:n myrskyn silmälle neljä kertaa putkeen, ja ne vain vaihtelee valmentajia pelien jälkeen, RoPS-luotsi puhisee.

- Uskon, että olemme lauantaina valmiita, ja tiedämme, mihin meidän tulee satsata. Toivotaan kuitenkin, että meno Seinäjoella on sen verran rauhoittunut, ettei matsin jälkeen olla taas miettimässä seuraavia vaihdoksia.


RoPS – SJK lauantaina 16.9. kello 17.00 Rovaniemen Keskuskentällä. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.

Lisää uutisia