AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.36 // 9.9.2017

Korkeakunnas sopi jatkosta FC Lahden kanssa

Korkeakunnas sopi jatkosta FC Lahden kanssa

Toke on lutsannut Kuhnureita kaudesta 2014 saakka. (Kuva: Juha Tamminen)

FC Lahtea kaudesta 2014 saakka valmentanut Toni Korkeakunnas on laittanut nimensä vuoden mittaiseen jatkosopimukseen.

Uusi sopimus pitää Korkeakunnaksen mastokaupungissa kauden 2018 loppuun saakka. Kuluva kausi on "Tokelle" siis jo neljäs Lahdessa. Uuden sopimuksen myötä Korkeakunnaksesta tulee pisimpään FC Lahtea yhtäjaksoisesti valmentanut päävalmentaja.

- Olen iloinen, että seuralla on selkeä visio ja strategia. Se on ainoa tapa, jolla suomifutista nostetaan. Tarvitsemme pitkäjänteistä ajattelua, jonka avulla olemme jo nyt pystyneet ottamaan isoja askeleita pienessä ajassa, Korkeakunnas kertoo.

Edustusjoukkueen valmentamisen ohella Korkeakunnas käynnisti Lahdessa kauden 2015 aikana Suomen suurimman seurayhteistyön, jossa ovat mukana FC Lahden lisäksi FC Reipas, FC Kuusysi, JäPS, FC Espoo, VJS ja PEPO. Tämän ansiosta FC Lahti pystyy katsastamaan talentteja entistä laajemmalla säteellä ja tarjoamaan nuorille pelaajille junioriputken pääsarjatasolle saakka.

"Toke" on ollut vahvasti mukana myös kansainvälisessä FC Zenit ja Fluminense FC -yhteistyössä. Korkeakunnas näkee suuren seurayhteistyön jatkumisen tärkeänä asiana.

- Kävimme seurajohdon kanssa asiat läpi. Meillä oli selkeä konsensus siitä, miten pystymme jatkamaan kehittymistä ja pysymään Suomen huipulla. Olisi tuntunut hullulta tässä kohtaa hypätä pois tästä projektista, Korkeakunnas kertoo.

Toni Korkeakunnaksen debyyttikaudella 2014 FC Lahti juhli seurahistorian toista pronssia. Kaudella 2015 sarjasijoitus oli viides. Kaudella 2016 sarjasijoitus oli kahdeksas, mutta joukkue voitti Liigacupin.Kuluvalla kaudella "Toke" johdatti Kuhnurit ennätykselliseen 15 ottelun tappiottomaan putkeen, jonka siivittämänä FC Lahti taistelee kiivaasti mitalista ja paikasta eurokentille.

Vaikka Veikkausliigaa on vielä pelaamatta monta kierrosta, on Korkeakunnas aloittanut jo ensi kauden joukkueen katsastamisen. Verkot ovat koko ajan vesillä.

- Olemme käyneet seurajohdon kanssa myös keskusteluja ensi kaudesta. Näillä näkymin paukkuja olisi tulossa lisää käyttöön niin valmennukseen kuin joukkueeseen. Se ilahduttaa ja on motivoivaa, jos työympäristö on kehittyvä, "Toke" iloitsee.


FC Lahti – KuPS maanantaina 11.9. kello 18:30 Lahden Stadionilla. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.

Lisää uutisia