AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.32 // 12.8.2017

Ilveksen päävalmentaja Wissille pitkä jatkosopimus

Ilveksen päävalmentaja Wissille pitkä jatkosopimus

Kuva: Juha Tamminen

Ilves ja Jarkko Wiss ovat sopineet uudesta päävalmentajasopimuksesta, joka ulottuu vuoden 2020 lokakuuhun.

Seura on ollut erittäin tyytyväinen päävalmentajansa edesottamuksiin. Hän saapui Ilvekseen vuoden 2016 tammikuussa, ja tuolloin alkaneen sopimuksen oli tarkoitus kestää vuoteen 2018.

Tulokaskaudellaan Wiss valittiin jalkapallotoimittajien yhdistyksen toimesta Vuoden valmentajaksi. Nyt allekirjoitettu uusi kolmivuotinen sopimus luo entistä lujemman pohjan pitkäjänteiselle yhteistyölle.

Wiss on aiemmin työskennellyt Palloliiton alue- ja maajoukkuevalmentajana. Pelaajaurallaan hän pelasi Suomen lisäksi Norjan, Englannin ja Skotlannin sarjoissa. Maajoukkueessa kertyi 45 ottelua, joissa syntyi kolme maalia.

– Pääsen valmentamaan omassa kotikaupungissani, joten olo on etuoikeutettu. Lapsuudenkotini on aivan Tammelan stadionin vieressä. Ilveksessä on tehty asioita järki päässä ja maltillisesti. Taustatiimin sisällä annetaan palautetta suuntaan ja toiseen. Kaikki kantavat kortensa kekoon, Wiss kuvailee seuratoimintaa.

Ennen Ilves-pestiä Wiss vastasi U19-maajoukkueesta. Hän on tunnettu nuorten pelaajien kehittäjänä, ja se näkyy myös Ilveksessä.

– Junnuikäluokista minulla on 2001 syntyneisiin asti melko hyvä tietopohja, ja sitä nuorempiin päivitän vielä tatsia. Katson aktiivisesti pelejä ja keskustelen talenttivalmentajien kanssa. Tuntosarvet ovat siinä mielessä edelleen tallessa, Wiss pohtii urakehitystään.

– Toivottavasti valmentajakaudellani Ilves vakiinnuttaisi paikkansa liigajoukkueena, joka taistelee joka vuosi eurocup-sijoituksista. Meillä Ilveksessä on useita hedelmää kantavia ikäluokkia tulossa, joten edustusjoukkueen mukaan voidaan jatkossakin nostaa oman kylän poikia. Pelaajakehitykseen kuuluu kotimaan pääsarjatason lisäksi tavoitteet ulkomaiden isoille kentille. Meiltä on siirtynyt viimeisen vuoden aikana jo pari nuorta pelaajaa ulkomaille ja uskon, että määrätietoisella ja suunnitelmallisella työllä näitä pelaajia tulee jatkossa myös lisää, Wiss toteaa.


Ilves – HIFK maanantaina 14.8. kello 18.30 Tammelan stadionilla. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.

Lisää uutisia