AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.32 // 9.8.2017

HIFK kiri voittoon (HIFK-VPS 2-1)

HIFK kiri voittoon (HIFK-VPS 2-1)

HIFK kiri Helsingissä arvokkaaseen 2-1 (0-1)-voittoon VPS:sta. Vaasalaisten maalin teki Juho Lähde ja helsinkiläisten Jukka Halme ja Mikael Forssell.

VPS lähti otteluun 11 ottelun tappiottomassa putkessa ja Petri Vuorisen luotsaama vaasalaisryhmä hallitsi kenttätapahtumia varsinkin ensimmäisellä puoliajalla. VPS onnistui hyödyntämään käytännössä ainoan maalipaikkansa, kun Juho Lähde pääsi iskemään Juha Hakolan laukoman paluupallon verkkoon. Hidastuksen perusteella näytti siltä, että pallo meni maaliin HIFK-pelaajan jalan kautta.

HIFK:lla oli suuria haasteita päästä ensimmäisellä puoliajalla ratkaisevan hyville maalipaikoille ja tähtirinnat eivät saaneet ainuttakaan laukausta kohti Marko Meeritsin vartioimaa VPS-maalia. Tauolle lähdettiin VPS:n ansaitussa 1-0-johdossa.

Toisella puoliajalla VPS lisäsi kaasua ja HIFK puolusti edelleen sitkeästi. Vaasalaisilla oli paikka tehdä ratkaiseva 2-0-johtomaali, mutta kunnollisia maalipaikkoja ei kuitenkaan Carljohan Erikssonin maalille syntynyt. HIFK pääsi peliin paremmin mukaan tunnin pelin jälkeen. HIFK:n 1-1 tasoitusmaali lähti liikkeelle oikealta laidalta, kun Matias Hännisen oivaltava syöttö keskustaan tavoitti Jukka Halmeen. Halme otti tyhjät pois ja laukoi reilusta paristakympistä jumalaisen vasemman jalan laukauksen VPS-maalin oikeaan alakulmaan. Maali oli Halmeelle kauden toinen ja liigauran neljäs.

Tasoitusmaalin jälkeen kotiyleisö heräsi henkiin ja HIFK:n pelaajat saivat runsaasti lisävirtaa. VPS vetäytyi eikä pystynyt vastaamaan HIFK:n kovaan painostukseen. Ottelun 2-1-voittomaali nähtiin 73. peliminuutilla, kun Nosh A Lody suoritti oikealla laidalla tähän mennessä kauden upeimman harhautuksensa pelaamalla VPS-pelaajan ulos tilanteesta. A Lody antoi pallon viereen IFK-kapteeni Mika Väyryselle, jonka maaginen keskitys tavoitti takatolpan tuntumasta Mikael Forssellin. Forssell voitti kaksinkamppailunsa ja puski hallitusti pallon verkkoon. Maali oli Forssellille kauden kuudes ja Suomen maajoukkuehistorian toiseksi tehokkain maalintekijä siirtyi samalla HIFK:n maalipörssin kärkeen.

HIFK hoiti viimeiset minuutit tyylikkäästi ja taktisesti, eikä VPS päässyt luomaan ratkaisevan hyviä maalipaikkoja tasoitusmaaliin.


Ilves – HIFK maanantaina 14.8. kello 18.30 Tammelan stadionilla ja VPS – FC Lahti maanantaina 14.8. kello 18.30 Elisa Stadionilla. Otteluita voi seurata suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.

Lisää uutisia