AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.29 // 19.7.2017

Saxman iloitsi ensimmäisestä KuPS-maalistaan

Saxman iloitsi ensimmäisestä KuPS-maalistaan

Ville Saxman iski ensimmäisen KuPS-osumansa. (Kuva: Juha Tamminen)

Keskikenttäpelaaja Ville Saxman viimeisteli maanantaina ensimmäisen Veikkausliigamaalinsa Kuopion Palloseuran riveissä.

Maalinteko onnistui HIFK-ottelun 23. peliminuutilla ja Villen ensimmäinen KuPS-osuma vei keltamustan 0-2-taukojohtoon.

- Me pelattiin ensin hyvä hyökkäys. Joni Mäkelä pisti hyvän passin takaviistoon ja pääsin kokeilemaan. Pallo jäi pomppimaan ja joku meistä, oliko Ats Purje, oli siinä välissä. Hässäkkätilanteessa oli myös puolustuksen epävarmuutta ja pallo jäi elämään. Siitä oli lopulta helppo pistää pallo sisään, syöttäjää sille osumalle ei ollut, kapteenin nauhaa kantanut Ville kuvailee hienoa onnistumisen hetkeään.

- Ensimmäinen KuPS-maali maistui tosi hyvältä. Ensi jakson alussa me olimme aktiivisia ja rohkeita ja prässättiin hyvin. Se oli meiltä erinomaista työskentelyä. Toisen jakson alku oli myös OK, sitten tuli pieni suvantovaihe. Me päästiin kuitenkin kolmen maalin johtoon ja aika vahvasti pelattiin, maalintekijä iloitsee.

KuPS-joukkue jatkoi Helsingissä samaa vahvaa pelaamista, jota nähtiin voitokkaassa Kemi-kotiottelussa.

- Taso jatkui hyvänä ja jopa vielä parempana alun rynnistyksessä. Lauantaina tulee jälleen kova peli. FC Lahti on hirveässä tikissä, voittoa me kuitenkin lähdemme hakemaan, Saxman muistuttaa.


KuPS-FC Lahti Savon Sanomat Areenalla lauantaina 22.7. kello 17.00. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.

Lisää uutisia