AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.26 // 28.6.2017

RoPS:n Nurmela: ”Pystymme parantamaan voittopelistäkin”

RoPS:n Nurmela: ”Pystymme parantamaan voittopelistäkin”

Kuva: Juha Tamminen

Maanantai-illan RoPS:n ja Ilveksen välisessä ottelussa yksi eniten säväyttäneistä pelaajista oli toiselle puoliajalle kentälle vaihdettu rovaniemeläisten Anselmi Nurmela.

20-vuotias Anselmi Nurmela oli keskikentän pohjalla varma ja tarvittavan kovaotteinen.

- Kieltämättä pääsin hyvin peliin sisään, Nurmela kommentoi.

- Alku on aina tärkeää. Se ruokkii itseluottamusta ja antaa potkua koko otteluun. Nyt Ilvestä vastaan itseluottamus oli korkealla tasolla, ja pystyin pelaamaan omilla vahvuuksilla. Pakko olla tyytyväinen.

Yksi Nurmelan kannalta helpottava tekijä oli varmasti pelipaikan vaihtuminen takaisin keskikentän pohjalle. Muutaman ottelun ajan toisen polven ropsilainen oli joutunut pelaamaan laitapuolustajana.

- Periaatteessa pystyisin pelaamaan myös oikeaa pakkia, mutta keskikentän pohja miellyttää enemmän. Se tuntuu omimmalta pelipaikalta.

- Nyt yhteistyö Eetu Muinosenkin kanssa toimi, mutta kokonaisuutena koko joukkue ryhdistäytyi toisella puoliajalla. Ja toisella puoliajallahan peli voitettiinkin.

Kenties päällimmäisin Juha Malisen kuuluttama seikka oli intohimon ja oikean tunnetason löytäminen. Anselmi Nurmela oli yksi niistä pelaajista, joka vastasi päävalmentajan huutoon.

- Puoliajalla painotettiin sitä, että jätkämäisyys pitää saada takaisin kentälle. Esimerkiksi prässääminen jätettiin vähän puolittaiseksi, Nurmela kertaa.

- Tilanteet on vietävä loppuun saakka täysillä. Välillä voi sattua, mutta se kuuluu jalkapalloon. Tilanteisiin pitää silti mennä.

Joukkueelle jää lyhyt valmistautumisaika seuraavaan otteluun. Tiistaina oli palauttavat harjoitukset, keskiviikkona valmistavat ja jo torstaina kohdataan PS Kemi kuumassa Lapin paikallisottelussa – kauden toisessa Jänkäderbyssä.

- Nyt on tärkeää huolehtia palautumisesta, että on taas tuoreet jalat Kemiä vastaan, Nurmela kertoo.

- Meillä on loistava tilanne. Saimme Ilvekseltä kolme sarjapistettä, vaikka ne tulivatkin vähän vaikeamman kautta. Tästä on helppo parantaa. Siinä tilanne on jopa erinomainen, jos voittopelinkin jälkeen pystymme sanomaan, että parannettavaa riittää.


PS Kemi-RoPS Sauvosaaren kentällä torstaina 29.6. kello 18.30. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.

Lisää uutisia