AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.25 // 20.6.2017

Lucky Mkosana jättää IFK Mariehamnin

Lucky Mkosana jättää IFK Mariehamnin

Kuva: Juha Tamminen

IFK Mariehamn tiedotti tiistaina, että seura ja Lucky Mkosana ovat purkaneet sopimuksensa. Hyökkääjä on näin vapaa palaamaan New Yorkiin.

Lucky Mkosana saapui Ahvenanmaalle täksi kaudeksi New York Cosmosista. Hän ei ole alkukauden aikana onnistunut murtautumaan joukkueen avauskokoonpanoon, vaan on saanut peliminuutteja enemmän vaihdosta. Mkosana on tehnyt yhdeksässä liigaottelussa kaksi maalia. Sopimus on purettu yhteisymmärryksessä.

- Sekä seura että Lucky itse ovat samaa mieltä siitä, että hän ei ole onnistunut täysin hyödyntämään potentiaaliaan pelaajana. Se on ollut turhauttavaa varsinkin Luckylle itselleen. Hän on toiminut täysin ammattimaisesti ja antanut kaikkensa harjoituksissa ja peleissä, kun on saanut mahdollisuuden, seurajohtaja Peter Mattsson kertoo.

- Hän on myös joukkueen kesken erittäin pidetty henkilö. Vaikka hänen tilanteensa on ollut haastava, on hän levittänyt ympärilleen positiivista energiaa ja auttanut joukkuetta. Hänelle aukesi nyt mahdollisuus palata New York Cosmosiin, missä hän on runkopelaaja. Hän uskoo itse saavansa potentiaalinsa paremmin esille siellä. Tämä on meistä hyvä ratkaisu ja toivotamme hänelle kaikkea hyvää.

Seura on jo aloittanut uuden pelaajan kartoituksen.

- Keskustelut Luckyn lähtemisestä alkoivat muutama viikko sitten ja olemme sen jälkeen alkaneet intensiivisesti etsimään uutta hyökkäävää pelaajaa, joka voisi korvata hänet. Siirtoikkuna aukeaa 10.7., joten meillä on aikaa. Emme etsi ensimmäistä parasta pelaajaa vaan haluamme hyökkäävän pelaajan, joka vahvistaa joukkuetta.

Mkosana kiittää IFK Mariehamnia ajastaan seurassa.

- Kiitos kaikesta tuesta IFK, valmentajat, pelaajat, taustat, henkilöstö, vapaaehtoiset ja kannattajat. Toivon teille paljon onnea jatkoon. Palaan New York Cosmosiin ja haluan todella välittää teille kaikille kiitokset ajastani Ahvenanmaalla.


HJK-IFK Mariehamn Telia 5G Areenalla torstaina 22.6. kello 18.30. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.

Lisää uutisia