AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.24 // 17.6.2017

VPS vei Pohjanmaan herruuden (SJK-VPS 0-1)

VPS vei Pohjanmaan herruuden (SJK-VPS 0-1)

VPS haki maukkaat ja tärkeät vieraspisteet kukistamalla SJK:n 1-0 (0-0). Pisteiden lisäksi VPS otti Pohjanmaan herruuden itselleen.

Ottelu oli varsin hyvätasoinen ja se olisi oikeastaan voinut päättyä toisellakin tavalla, sillä SJK sai pallon ainakin kertaalleen 0-0 tilanteessa tolppaan ja Facundo oli yllättää kaukaa tulleella nostollaan VPS-maalivahdin. Maalit muuttavat otteluita ja lopulta enemmän ottelussa palloa pitänyt VPS kenties ansaitsi voittonsa. Toisaalta SJK sai enemmän kulmia ja laukoi hanakammin. SJK:n maalissa Mihkel Aksalu venyi pariin kertaan komeaan torjuntaan. Viime ottelussa loistanut Billy Ions joutui jättämään kentän puoliajalla loukkaantumisen vuoksi, joten SJK:n hyökkäysvoima jäi vähiin toisella puoliskolla.

VPS hallitsi palloa ensimmäisellä puoliajalla. SJK sen sijaan pääsi muutaman kerran maalipaikkaan prässäämään pallon pois VPS:n alakerralta. Ensimmäinen vaarallinen maalipaikka tuli 17. minuutilla, kun Steven Morrissey pääsi laukomaan täysin vapaasti boksissa. Mihkel Aksalu teki kuitenkin upean torjunnan.

VPS:n puolustuksen pallottelu meinasi kostautua muutamankin kerran. Kertaalleen SJK sai kulman, jonka jälkitilanteesta Johannes Laaksonen pääsi laukomaan, mutta veto painui yli maalin. Puolen tunnin kohdalla VPS menetti pallon omalla puolustusalueellaan, ja Facundo pääsi palloon. Facundo laukoi kaukaa, mutta pallo kiersi yli ja ohi maalin. Jonas Levänen pääsi laukomaan boksissa 34. minuutilla, mutta Mihkel Aksalu teki jälleen komean torjunnan.

Lähimpänä maalintekoa ensimmäisellä puoliajalla oli Erfan Zeneli, jonka 20 metristä lähtenyt laukaus kolahti tolppaan. Toisellakaan puoliajalla ei maalipaikoilla herkuteltu. Facundo laukoi reilun tunnin kohdalla terävästi, mutta VPS-vahti Marko Meerits torjui. Ottelun voittomaali nähtiin 73. minuutilla, kun Jesper Engström pääsi laukomaan boksissa irtopallon maaliin.

SJK pääsi vielä lopussa muutamiin hyviin vetopaikkoihin, mutta VPS:n puolustus pystyi blokkaamaan tilanteet. Lähimpänä tasoitusmaalia oli Veli Lampi, jonka pusku meinasi mennä omaan maaliin, mutta Meerits ehti kuin ehtikin pelastamaan.


Ilves-SJK Tammelan stadionilla torstaina 22.6. kello 18.30 ja VPS-RoPS Elisa Stadionilla torstaina 22.6. kello 18.30. Otteluita voi seurata suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa

Lähde: SJK:n kotisivut
Lisää uutisia