AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.22 // 31.5.2017

VPS ja HIFK järjestivät loppuhetken draamaa (VPS-HIFK 1-1)

VPS ja HIFK järjestivät loppuhetken draamaa (VPS-HIFK 1-1)

Vielä viisi minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä VPS-HIFK oli tilanteessa 0-0. Lopussa kumpikin joukkue onnistui kertaalleen maalinteossa ja näin pisteet jaettiin Vaasassa HIFK:n Pekka Sihvolan ja VPS:n Juho Lähteen onnistumisten myötä numeroin 1-1.

Ottelun avauspuoliaika sujui VPS:n komennossa ja HIFK otti vastaan. HIFK:n puolustus piti kuitenkin erittäin hyvin ja matalassa blokissa se onnistui pitämään vaasalaiset poissa vaarallisilta maalipaikoilta. Murtautuminen oli Raidalle vaikeaa, joskin HIFK:n oli välillä todella hankala päästä palloon kiinni, kun VPS pyöritti peliä näppärästi.

Avausjakson paras paikka siunaantui Jonas Leväselle, joka pääsi ampumaan pienestä kulmasta, mutta ulkokierrettä hakenut laitapuolustaja sujautti laukauksensa takakulmasta ohi. Tauolle siirryttiin näin ollen 0-0 -lukemissa.

Toisella jaksolla peli jatkui noin vartin verran samantyylisenä kuin avauspuoliskolla, mutta sitten alkoi HIFK saada pelin juonesta kiinni. Prässi puri paremmin ja syntyi enemmän HIFK:lle otollisia tilanteenvaihtoja. Varsinaisilla vaarallisilla maalipaikoilla ei kuitenkaan edelleenkään juhlittu.

Lopulta 88. peliminuutilla Pekka Sihvola onnistui tuikkaamaan kulman jälkitilanteesta vieraat 0-1 -johtoon ja näytti jo, että pisteet matkaavat Helsinkiin. Toisin kuitenkin kävi, sillä Vepsu rakensi vielä maltilla yhden mainion maalipaikan, jonka päätti Steven Morrisseyn upeasta keskityksestä Juho Lähde nikkaamalla pallon päällä takakulmaan ohi hölmistyneen Tomi Maanojan.


FC Lahti-VPS Lahden stadionilla lauantaina 3.6. kello 17 ja HIFK-Ilves Telia 5G Areenalla sunnuntaina 4.6. kello 18.30. Otteluita voi seurata suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.

Lisää uutisia