AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.21 // 24.5.2017

SJK:n Hatakka: "Minulle jäi lämpimiä muistoja Kuopiosta"

SJK:n Hatakka: "Minulle jäi lämpimiä muistoja Kuopiosta"

Dani Hatakka suuntaa tuttuun paikkaan. (Kuva: Juha Tamminen)

SJK kohtaa keskiviikkona Kuopion Palloseuran vieraskentällä.

Dani Hatakka pelaa SJK:n puolustuksessa tämän kauden lainasopimuksella Norjan pääsarjan Brann Bergenistä. Hatakka siirtyi Norjaan nimenomaan KuPS:sta, jossa hän pelasi hyvän kauden 2015.

- Minulle jäi lämpimiä muistoja Kuopiosta ja en olekaan sen kauden jälkeen käynyt siellä. Siinäkin mielessä kiva mennä sinne nyt. Ja peliä odotan mielenkiinnolla, kun kaksi hyvävireistä joukkuetta kohtaa tämmöisen otteluruuhkan alussa. Todella hienoa päästä pelaamaan sinne ja moikkaamaan kaikkia vanhoja tuttuja. Heitä on vielä mukana joukkueessakin, mutta vielä enemmän siinä joukkueen ympärillä, kertoo Hatakka SJK:n sivuilla.

- Kävin siellä onneksi jo aiemmin Hongan kanssa, joten ei ole sentään mitään pelkoa että väärään koppiin siellä yrittäisin. Vieraskoppi on siis tuttu, naurahtaa Espoossa kasvanut Hatakka.


KuPS-SJK Savon Sanomat Areenalla keskiviikkona 24.5. klo 18.30. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.

Lisää uutisia