AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.08 // 22.2.2017

Ilves vahvistaa organisaatiotaan

Ilves vahvistaa organisaatiotaan

Ilves Edustus Oy kertoo verkkosivuillaan vahvistavansa organisaatiotaan aiemmin laaditun suunnitelman mukaisesti.

Tämä tarkoittaa muutoksia niin operatiivisessa henkilöstössä kuin myös yhtiön hallituksessa. Yhtiön uudeksi puheenjohtajaksi on valittu LähiTapiola Pirkanmaan toimitusjohtaja Pentti Kuusela. Samalla yhtiön perustamisesta alkaen hallituksen puheenjohtajana toiminut Tomi Erola siirtyy yhtiön operatiiviseen johtoon. Erola nimitettiin yhtiön toimitusjohtajaksi.

Yhtiön perustamisesta asti toimitusjohtajana toiminut Toni Hevonkorpi jatkaa yhtiön palveluksessa kehitysjohtajana sekä varatoimitusjohtajana. Näin ollen sekä Erola ja Hevonkorpi jatkavat yhtiön operatiivisessa johdossa seuran kehittämistä kohti hallituksen asettamia strategisia tavoitteita.

Uutena henkilönä Ilves Edustus Oy:n hallitukseen on nimitetty Keskon Länsi-Suomen aluejohtaja Jari Alanen. Ilves Edustus Oy:n hallituksen muut jäsenet ovat Harri Jaskari, Risto Jalo, Kimmo Kuula ja Markku Lehtola.

Lisää uutisia