AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.07 // 17.2.2017

SJK jatkaa cupin taivaltaan Porin Karhuhallissa

SJK jatkaa cupin taivaltaan Porin Karhuhallissa

Elias Ahde pelasi viime kaudella lainalla Hakassa. (Kuva: Juha Tamminen)

SJK kohtaa Suomen Cupin lohkovaiheen ottelussa FC Jazzin. Ottelu pelataan Porin Karhuhallissa lauantaina klo 18.30.

SJK on pelannut kolme Suomen Cupin ottelua ja voittanut niistä kaksi. Urakka alkoi voitolla SJK Akatemiasta. FF Jaro oli kaksi viikkoa sitten niukasti seinäjokelaisia parempi. MuSa puolestaan kaatui viime lauantaina 6-1-lukemin.

- Niin kuin viime viikon pelistä opittiin, meidän täytyy olla todella hereillä alusta asti ja taistella kaikista pisteistä, sanoo SJK:n päävalmentaja Simo Valakari ja viittaa edellisen ottelun shokkialkuun, kun MuSa onnistui menemään 1-0-johtoon SJK:n vieraana.

SJK kuitenkin voitti ottelun siis 6-1-luvuin. Positiivista Valakarin suojattien esityksessä oli varsinkin se, että jokaisen SJK-maalin iski eri pelaaja.

Yksi heistä oli Elias Ahde, joka on edustanut lainasopimuksella lauantain vastustaja FC Jazzia. Ahde oli FC Jazzin mukana vielä viime kauden alussa, kunnes vaihtoi loppukaudeksi FC Hakan riveihin. Nyt Ahde iskee maaleja jälleen kasvattajaseuroihinsa kuuluvassa SJK:ssa. Talven peleissä on tullut jo yhteensä kuusi maalia, kolme niistä Suomen Cupissa.

- Hyvä fiilis, on kiva päästä näkemään vanhoja kavereita. Tulee hyvä matsi. Jazz on kuitenkin taisteleva joukkue, mutta uskon, että laitetaan kovat numerot taululle. Itsellänikin ollut hyviä paikkoja ja pallo on mennyt maaliin, jatketaan samalla tavalla. Hyviä kombinaatioita on saanut pelattua Tottin ja Billyn kanssa. Etenkin Tahvanaisen kanssa on löytynyt sama sävel, sieltä tulee hyvää palloa linjan taakse. Tavoitteena on lyödä läpi pelaavaan kokoonpanoon ja kuulua avaukseen. Jos se ei tule, olen pettynyt omaan tulokseen, sanoo Elias Ahde.

SJK on Suomen Cupin B-lohkossa toisena, kun lauantain ottelu mukaan laskettuna on pelaamatta kaksi ottelua. SJK:n edellä on naapuriseura VPS, jonka seinäjokelaiset kohtaavat lohkovaiheen viimeisessä pelissä.

Uusitussa Suomen Cupissa viiden lohkon parhaat etenevät suoraan puolivälieriin ja lopuista kolmesta puolivälieräpaikasta pelaa jatkokarsinnassa lohkojen toiseksi sijoittuneet joukkueet sekä yksi paras kolmanneksi sijoittunut joukkue.

FC Jazz-SJK lauantaina 18.2. klo 18.30, Porin Karhuhallissa.

Lisää uutisia