AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.02 // 10.1.2017

​Carljohan Eriksson jatkaa HIFK:ssa

​Carljohan Eriksson jatkaa HIFK:ssa

Carljohan Eriksson nähdään HIFK:ssa myös kaudella 2017. (Kuva: Juha Tamminen)

Kolmannen kauden Veikkausliigassa aloittava HIFK on solminut yksivuotisen jatkosopimuksen seurassa kaksi viime kautta pelanneen maalivahdin Carljohan Erikssonin kanssa.

Suomen juniorimaajoukkueissa tiiviisti nähty Eriksson, 21, siirtyi tähtirintoihin kaudeksi 2015 HJK:sta, jossa hän debytoi Veikkausliigassa kaudella 2014. Kunnianhimoinen ja tavoitteellinen maalivahti pelasi HIFK:n maalilla viime kaudella 20 ottelua. Yhteensä Eriksson on pelannut Veikkausliigassa 46 ottelua.

– Fiilikset jatkosopimuksesta ovat loistavat! On hienoa jatkaa työntekoa hyvien ja tuttujen jätkien kanssa, Eriksson iloitsee.

Eriksson kävi Ruotsin pääsarjassa pelaavan Jönköpings Södra IF:n harjoituksissa testijaksolla joulukuussa, mutta sopimusta ei lopulta syntynyt. Hyväraaminen ja kehityskelpoinen maalivahti kiinnosti myös muita Veikkausliigan seuroja.

– Neuvotteluissa tosiaan meni aika pitkään ja siinä oli pientä keskustelua muuallekin. Lopulta kun ulkomailta ei kuulunut mitään huippujuttuja niin oli helppo päätös jäädä IFK:hon. Muista kotimaisista seuroista ei varteenotettavia keskusteluja ehtinyt kunnolla syntymään, Eriksson paljastaa.

Erikssonin sopimuksen myötä HIFK:lla on ensi kaudeksi sopimukset kolmen maalivahdin kanssa. Eriksson tulee ensisijaisesti taistelemaan ykkösvahdin paikasta yhdessä kokeneen Tomi Maanojan kanssa. Ringistä löytyy vielä juniorimaajoukkueissa pelannut 18-vuotias Jere Piirainen.

Lisää uutisia