AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.49 // 9.12.2016

Juha Malinen korostaa RoPS:n juniorityön merkitystä

Juha Malinen korostaa RoPS:n juniorityön merkitystä

Juha Malinen vastaili keskiviikkona fanien ja toimittajien kysymyksiin. (Kuva: Juha Tamminen)

Juha Malinen alusti keskiviikkona keskustelua, kun RoPS-toimijat ja kannattajat kohtasivat avoimessa infotilaisuudessa. Viime aikoina RoPS:n ja erityisesti edustusjoukkueen ympärillä on leijunut kysymyksiä, joihin seura halusi vastata.

Juha Malisen sekä tilaisuudessa puhuneen puheenjohtaja Risto Nivan viesti oli selkeä. Rovaniemen Palloseura on vakaalla pohjalla. Ensi kaudella joudutaan kuitenkin sopeutumaan pienempiin tuloihin, ja se näkyy myös edustusjoukkueen kasaamisessa. Nivan mukaan tähtäin on luonnollisesti budjetin kasvattamisessa, mutta menot on laskettava nykyisen tilanteen, ei toiveiden pohjalta.

RoPS on ollut olemassa yli 65 vuotta ja tarkoitus on jatkaa vähintäänkin seuraavat 65 vuotta. RoPS kulkee jatkossakin kilpaurheilu edellä, mutta seurakehitys on pitkäjänteistä työtä. Samoin kuin on omien junioreiden kasvattaminen. Tuloksia katsotaan vuosien, ei kuukausien, aikajänteellä.

- Vaikka viimeisen 25 vuoden ajalta RoPS:ssa on ollut omat haasteensa ja kysymysmerkkinsä, niin silti me olemme Veikkausliigan maratontaulukossa Suomen kuudenneksi paras joukkue, päävalmentaja Juha Malinen kommentoi.

- Se on kunniakas asia. Meidän edeltä on tippunut tehdasjoukkueita ja uusia ärhäköitä yritelmiä on kaatunut. Silti meidänkin on katsottava toimintaamme kriittisesti. Miten voisimme edelleen kasvaa organisaationa ja kehittyä ammattimaisesti toimivana jalkapallon erikoisseurana?

Seuran keskeisimpiä painopisteitä on junioritoiminta, josta ei tulevallakaan kaudella haluta leikata. Päin vastoin panostuksia mahdollisuuksien mukaan jopa lisätään.

- Yksi tärkeimmistä terveen, kotimaansa huipulle haluavan joukkueen merkeistä on, että siellä pelaa oman nuorisotyön hedelmiä. Kun Rovaniemellä edellisen kerran juhlittiin mitaleita 80-90 -lukujen vaihteessa, RoPS:ssa oli paljon rovaniemeläisiä ja pohjoissuomalaisia pelaajia, Malinen muistutti.

- Mutta sitä seuranneet vuodet eivät olleet kovin ruusuisia. Tällä hetkellä meillä on iso aukko omissa liigatason pelaajissa. Se ei kuitenkaan ole yhdenkään nykyisen toimijan syy, vaan tällä hetkellä pyrimme paikkaamaan tuota aiemmin syntynyttä aukkoa.

Syksyllä edustusjoukkueen harjoitusrinkiin nostettiin kolme omaa juniorikoulun kasvattia. Nuorisotyön tavoite on tuottaa vuosittain yhdestä kahteen kokeilemisen arvoista pelaajaa.

- Ei kuitenkaan voida odottaa, että näistä kaikista nuorista tulisi suoraan meidän liigatason pelaajia, Malinen huomautti.

- Hyvä saavutus on, jos yksi poika kahdessa vuodessa ampaisee sisään. Loput voivat nousta Veikkausliigaan jotain muuta kautta. Ehkä he käyvät ensin kehittymässä pari kautta Ykkösessä.

Malinen viittasi myös seikkaan, ettei Rovaniemellä ole ensi kaudella Kakkosessa pelaavaa joukkuetta.

- Juniorityön osalta yksi tärkeimmistä kuntoon saatavista asioista on riittävän tasokas reservijoukkue.

Päättyneellä kaudella Rovaniemellä haisteltiin vuosien tauon jälkeen europelien tunnelmaa. RoPS taisteli myös ensi kesän europaikoista aivan viimeisille kierroksille saakka. Menestyksen myötä odotukset helposti karkaavat. Malinen haluaakin muistuttaa realiteeteista. Matka kohti Eurooppaa on pitkä tie kuljettavaksi.

- Kun näinä viimeisinä vuosina olemme liipaisseet taas kansainvälistä tasoa, meihin on kohdistettu odotuksia siitä, että meidän pitäisi olla kansainvälisellä tasolla joka vuosi. Mutta mihin tällaiset odotuksen perustuvat, päävalmentaja kysyy.

- Onko meillä edes tarpeeksi lajitietoutta? Otetaan esimerkiksi Rovaniemen kokoinen Genkin kaupunki Belgiasta. Jos kohtaisimme Genkin tasoisen joukkueen Europeleissä, niin ehkäpä haluaisimme heidät voittaa. Mutta siellä eletään koko 12 kuukautta vuodessa keskellä Eurooppaa ammentamassa jalkapallotietoutta ja kehittymässä.

- Meillä Suomessa tekeminen juuttuu talveen. Tulee muutoksia joukkueeseen, organisaatiot vaihtuvat, ylipäätään ihmiset seuran ympärillä vaihtuvat. Väitän, että Keski-Euroopassa juostaan oikeasti karkuun, jos me ei pystytä ottamaan kunnollisia askelia kohti pysyvyyttä ja ammattimaisuutta, Malinen sivuaa useille joukkueille tuttuja teemoja.

Pitkäjänteisyys on pienille seuroille haaste. Sitä kohden olisi kuitenkin kuljettava, sillä menestyksellä on hintansa, joka lasketaan euroissa.

- Tässä vaiheessa omien pelaajien merkitys kasvaa. Joukkueen menestyksen myötä pelaajien arvo nousee, Malinen kertoo neuvotteluasetelmista.

- Mestaruuksia voitetaan noin 1'200'000 euron pelaajabudjeteilla, mitaleja noin 800'000 eurolla. Välillä tulee piikkejä, kuten RoPS toissa vuonna ja Maarianhamina tänä vuonna. Mutta piikeistä seuraa raju pudotus, jos me emme saa solmittua pidempiä pelaajasopimuksia. Se on vain tosiasia, että välittömästi menestyksen myötä pelaajien arvo ja pyynnöt kasvavat.

Lisää uutisia