AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.46 // 16.11.2016

Jussi Aalto ja PS Kemi sopimukseen

Jussi Aalto ja PS Kemi sopimukseen

Jussi Aalto pelasi Veikkausliigaa viimeksi Jaron paidassa kaudella 2012. (Kuva: Juha Tamminen)

Hyökkääjä Jussi Aalto siirtyy PS Kemin riveihin yksivuotisella sopimuksella.

33-vuotias Jussi Aalto on Rauman Pallo-Iirojen kasvatti ja viihtyy parhaiten hyökkääjänä, mutta on pelannut myös hyökkäävänä keskikenttänä. Edelliset neljä kautta hän on pelannut Ykköstä Valkeakosken Hakan, TPS:n sekä KTP:n paidassa ja aiemmin urallaan Veikkausliigaa HJK:ssa, Jarossa ja Vaasan Palloseurassa. Aalto on yksi viime vuosien tehokkaimmista maalintekijöistä Ykkösessä.

- Odotan innolla, että pääsen Kemiin pelaamaan Veikkausliigaa. Nyt on mennyt Ykkösessä neljä vuotta, siellä olen pystynyt tekemään maaleja ja haluan näyttää pystyväni samaan myös liigassa. Tavoitteenani on päästä pelaamaan mahdollisimman paljon ja auttaa joukkuetta etenkin hyökkäyspelaamisessa, Aalto kertoo.

Kulttimainetta niittänyt maalipyssy sanoo olevansa parhaimmillaan kentän viimeisellä kolmanneksella ja maalien tekeminen sekä syöttäminen ovat miehen ominta alaa. Suurimpina vahvuuksinaan "Geru" pitää potkutekniikkaa ja hyvää pelisilmää.

Jussi Aalto on PS Kemin yhdestoista sopimuspelaaja kaudelle 2017.

Lisää uutisia