AC Oulu FC Haka FC Honka FC Inter FC Lahti HIFK HJK IFK Mariehamn Ilves KTP KuPS SJK
vko.40 // 6.10.2016

Wirtasen jatko IFK Mariehamnissa vielä auki

Wirtasen jatko IFK Mariehamnissa vielä auki

Tommy Wirtanen edusti Grönvittiä jo 1990-luvulla. (Kuva: Juha Tamminen)

IFK Mariehamnin todella pitkäaikaisiin pelaajiin kuuluvan Tommy Wirtasen jatko Grönvittissä on vielä hämärän peitossa.

Wirtanen debytoi Grönvittin ykkösjoukkueessa jo kaudella 1998 Kakkosessa ja on pysynyt uskollisena IFK:lle – tosin Wirtanen pelasi välissä 3,5 vuotta Ruotsissa. Kuluvalla kaudella peliaika on kuitenkin jäänyt aiempaa vähemmälle ja jatko on avoinna.

- En ole saanut jatkosopimustarjousta IFK:lta, 33-vuotias Wirtanen sanoo.

Kuluva kausi ei ole vielä päättynyt ja Wirtanen tiedostaa, että sopimusasiat riippuvat osin kauden lopputuloksesta.

- Haluan jatkaa pelaamista IFK:ssa. Seura tietää mitä minussa saavat ja on sitten heidän päätöksensä, jos he haluavat pitää minut ryhmässä, Wirtanen toteaa.

- Kyse on myös siitä mille sijalle päädymme sarjataulukossa ja millainen taloudellinen liikkumavara IFK:lla on ensi kautta ajatellen. Omasta mielestäni minulla on kuitenkin edellytykset jatkaa tällä tasolla.

Seurajohtaja Peter Mattsson ei kommentoi suoraan Wirtasen tilannetta, mutta vahvistaa pelaajan näkemykset yleisellä tasolla.

- En ole keskustellut vielä kaikkien pelaajien kanssa. Sijoitus liigassa ratkaisee sen millaisia rahoja meillä on käytössä ensi kaudelle ja ennen kuin sen tiedämme, en voi myöskään sanoa kuinka iso ryhmästä tulee.


HJK-IFK Mariehamn perjantaina 14.10. kello 18.30. Ottelu esitetään suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.

Lähde: Nya Åland
Lisää uutisia