AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.30 // 25.7.2016

VPS:n Vuorinen: "Ensimmäisellä jaksolla olimme hyviä"

VPS:n Vuorinen: "Ensimmäisellä jaksolla olimme hyviä"

Pyry Soiri onnistui taas maalinteossa. (Kuva: Juha Tamminen)

VPS kaatoi maanantaina KuPSin 3-0 halliten ensimmäistä puoliaikaa täysin.

– Ensimmäisellä jaksolla olimme hyviä. Peli näytti siltä kuin oletimmekin. Me loimme muutaman paikan ja onnistuimme yhdestä niistä, iloitsee VPS:n päävalmentaja Petri Vuorinen seuransa verkkosivuilla.

– Toinen jakso oli meille todella pitkä. Emme päässeet prässin alta pois, mutta kun loistavan maalivahtipelimme ja uhrautuvan puolustamisen myötä KuPS ei saanut palloa maaliimme, saimme lopussa vastaiskupaikkoja ja niihinkin meillä on hyviä pelaajia, Vuorinen analysoi.

Vuorinen nosti samalla hattua myös vaasalaiselle futisväelle, jonka innostaminen kuuluu joukkueenkin tavoitelistalle.

– Olemme puhuneet koko kauden joukkueen kanssa arvoistamme ja yksi niistä on ollut yleisön mukaan saaminen. Iloisena voin sanoa, että VPS-fanit ovat pikkuhiljaa entistä enemmän mukana tässä jutussa ja olen ylpeä siitä. Mielestäni kannattamisen ei pitäisi olla tuloksesta riippuvainen asia. Toivon, että pystymme luomaan kulttuuria, jonka kautta ihmiset kannattavat Vepsua aina, eivätkä vain silloin, kun menee hyvin. Matkalla ollaan sen suhteen, Vuorinen kertoo.

PS Kemi-VPS lauantaina 30.7. kello 16 Sauvosaaren kentällä . Ottelu esitetään suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.

Lisää uutisia