AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.29 // 24.7.2016

Okkonen haluaa voiton tyylipisteistä välittämättä

Okkonen haluaa voiton tyylipisteistä välittämättä

RoPS ja Antti Okkonen haluavat juhlia voittoa illalla (Kuva: Juha Tamminen)

Europeleistä kotiutuneen Rovaniemen Palloseuran kausi Veikkausliigassa jatkuu jo tänään sunnuntaina.

Rovaniemen Keskuskentälle vieraaksi saapuu Helsingin IFK. Joukkueiden edellinen kohtaaminen Helsingissä päättyi tasapeliin 1-1.

HIFK:n päävalmentaja Jani Honkavaara on viime aikoina joutunut kamppailemaan samojen vaikeuksien kanssa kuin RoPS-kollega Juha Malinen kuukausi takaperin. Joukkue on kärsinyt monista loukkaantumisista. RoPS puolestaan saapui 14 tunnin matkustamisen jälkeen Zagrebin vierasreissulta vasta viiden aikaan lauantaiaamuna.

- Tietenkään me emme etukäteen voi tietää HIFK:n varmoja poissaolijoita, mutta tähän otteluun molemmilla on omat haasteensa, näkee vahvaa paluuta tekevä RoPS:n kapteeni Antti Okkonen.

- Meillä pelitahti on ollut tiukka. Matkustaminenkin varmasti painaa vielä jonkin verran. Onneksi meillä on tällä hetkellä mahdollisuus kierrättää pelaajia, jos sille on tarvetta.

Korkein odotuksin kauteen lähtenyt Helsingin IFK on valahtanut Veikkausliigassa jo karsijan paikalle sijalle 11. Tässä tilanteessa Antti Okkonen varoo katsomasta liiaksi sarjataulukkoa.

- Mitä olen seurannut, niin heillä, kuten monella muullakin joukkueella, hyökkäyskolmannes lienee se pahin ongelmakohta. Heillä on silti hyviä ja kokeneita liigamiehiä, jotka pystyvät varmasti pelaamaan korkealla tasolla.

- Se on myönnettävä, että HIFK on tällä hetkellä tukalassa tilanteessa. Suunnan muuttaminen ei ole helppoa, eikä Rovaniemi ole helpoin paikka vierailla, mutta siellä mietitään taatusti kaikki mahdolliset keinot kurssin kääntämiseksi, Okkonen varoittaa.

Oman joukkueen kohdalta Okkosen tavoitteet tähtäävät ainoastaan kolmeen sarjapisteeseen. RoPS on jo tiiviisti mukana kamppailussa Veikkausliigan mitaleista sekä ensi kesän europelipaikoista.

- Se on lähtökohta, että kotikentällä täytyy pystyä voittamaan. Aivan sama millaisella esityksellä, mutta voitto on kaivettava. Yritetään kuitenkin puolustaa tiiviisti ja saadaan iloista hyökkäyspeliä aikaiseksi.

- Nyt sarjataulukko näyttää siltä, että joukkueiden välillä alkaa syntymään pikkuhiljaa erojakin. Katsotaan, mielenkiintoinen ottelu on varmasti tulossa ja tärkeitä pisteitä jaossa, Okkonen kannustaa katsojia Keskuskentälle.


RoPS – HIFK Rovaniemen keskuskentällä sunnuntaina 24.7. kello 18.30. Ottelu esitetään suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.

Lisää uutisia