AC Oulu FC Haka FC Honka FC Inter FC Lahti HIFK HJK IFK Mariehamn Ilves KTP KuPS SJK
vko.28 // 12.7.2016

Hill kiittelee KuPS-puolustusta

Hill kiittelee KuPS-puolustusta

Craig Hill oli tyytyväinen KuPS-voittoon sunnuntaina. (Kuva: Juha Tamminen)

Maalivahti Craig Hill pelasi sunnuntaina kolmannen Veikkausliigaottelunsa Kuopion Palloseuran riveissä.

Hill piti oman maaliverkkonsa puhtaana HIFK:ta vastaan tiukassa pelissä, joka päättyi kuopiolaisten 1-0-voittoon. Maalivahdille ei jäänyt kovin paljon torjuntatöitä hyvin pelanneen KuPS-puolustuslinjan takana ja Hill pelasi jo toisen peräkkäisen nollapelinsä KuPS-paidassa.

- Olen onnellinen siitä, että kolme pistettä saatiin. Nolla pysyi, mikä on tärkeätä. Me näytimme, että tämä on meidän kotimme. Me näytimme, että me olemme joukkue jota vastaan on vaikeaa tehdä maaleja. HIFK on vaarallinen joukkue ja he taistelevat lujaa. Hyvin me pelattiin ja tehtiin omasta paikastamme maali, Hill iloitsee.

Maalivahti venyi hienoon yhden käden torjuntaan 66 peliminuutin kohdalla, jolloin HIFK-puolustaja Pauli Kuusijärvi pääsi tykittämään kohti alanurkkaa. Hill torjui tilanteen kulmuriksi.

- Se oli ainoa torjuntani pelissä. Joukkue teki hyvän puolustustyön ja blokkasi kuusi-seitsemän vastustajan vetoa. Erittäin hyvä voitto otettiin, maalivahti iloitsee.


PS Kemi - KuPS lauantaina 16.7. kello 16.00 Sauvosaaressa. Ottelu esitetään suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.

Lisää uutisia