AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.27 // 10.7.2016

Wiss: "Loppu oli meille melkoista ylämäkeä"

Wiss: "Loppu oli meille melkoista ylämäkeä"

"Jallu" harmitteli IFK Mariehamnin voittomaalia. (Kuva: Juha Tamminen)

Ilves oli pitkään kiinni ainakin pisteessä IFK Mariehamnin vieraana, mutta joutui lopulta lähtemään kotimatkalle tappio niskassaan.

Ilveksen päävalmentaja Jarkko Wiss oli pettynyt 1-3-tappioon.

- Tottakai todella pettynyt olo. Alussa yritimme hieman jäädyttää peliä ja ottaa kontrollia, sillä meille on viime otteluissa tehty aikaisia maaleja. Sitten vartin kohdalla meidän omasta virheestä tuli rankkariin johtanut tilanne ja kotijoukkueen johtomaali. Emme kuitenkaan lamaantuneet, vaan teimme lopulta hienon tasoitusmaalin.

Ilveksellä oli ottelussa etsikkoaikansa, mutta IFK:n 2-1-maali kallisti vaa'an lopulta isäntein suuntaan.

- Toisen jakson ensimmäinen vartti oli meiltä hyvää tekemistä. Veimme peliä ja saimme luotua tilanteita, mutta sitten tuli ensin huonosti puolustettu IFK Mariehamnin hyökkäys ja sen jälkeisestä kulmapotkusta huonosti puolustettu maali.

- Päästimme maalit liian helpolla ja loppu olikin sitten melkoista ylämäkeä meille. Tiesimme, että Orgillin kanssa pitää olla todella tarkkana, mutta hän aiheutti meille paljon vaikeuksia, kommentoi Wiss.


Ilves - HJK Tammelan stadionilla sunnuntaina 17.7. kello 18.30. Ottelu esitetään suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.

Lisää uutisia