FC Honka FC Inter FC Lahti HIFK HJK IFK Mariehamn Ilves KPV KuPS RoPS SJK VPS
vko.27 // 9.7.2016

Pakkanen ja Bonilha saivat kehuja Korkeakunnakselta

Pakkanen ja Bonilha saivat kehuja Korkeakunnakselta

Santeri Pakkanen on pelannut vahvasti Kuhnurimaalilla. (Kuva: Juha Tamminen)

FC Lahti jäi pisteittä perjantaina VPS:n vieraana, mutta päävalmentaja Toni Korkeakunnas löysi myös positiivista pelaajapuolella.

KuPS- ja VPS-ottelujen ehdottomiin onnistujiin on kuulunut nuori maalivahti Santeri Pakkanen.

- Pakkanen on tuonut rauhallisuutta ja varmuutta puolustuspelaamiseen, hieno homma. Ensin hän otti Akatemian haltuun. Vähän samalla tavalla kuin Kuningas tuli viime kaudella, hän näyttää että pystyy pelaavansa tällä tasolla. Hän antaa jokaisessa ottelussa joukkueelle mahdollisuuden taistella voitosta. Hyökkäyspään pitää nyt vastata huutoon, Korkeakunnas kehuu.

Viime aikoina vähemmälle peliajalle jäänyt Bonilha pelasi myös Vaasassa varsin vahvan pelin ja kellotti vyölleen 87 minuuttia.

- Olen tosi tyytyväinen hänen peliinsä. Pyrittiin ohjaamaan kaverin peliä toiselle puolelle ja "Boni" oli sisääntuleva laituri. Monta hyvää riistoa ja hän oli todella rauhallinen, pelasi kypsän ja tosi hyvän pelin, Korkeakunnas arvioi.


SJK - FC Lahti lauantaina 23.7. kello 16.00 OmaSp Stadionilla. Ottelut esitetään suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.

Lisää uutisia