AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.23 // 11.6.2016

FC Lahti ei hötkyile vahvistusten suhteen

FC Lahti ei hötkyile vahvistusten suhteen

Ivan Solovjevin lainapesti lähenee loppuaan. (Kuva: Juha Tamminen)

FC Lahden miehistössä on tapahtumassa muutoksia kesä-heinäkuun vaihteessa, mutta hankintoja katsotaan kaikessa rauhassa.

Mikko Kuningas lähtee näillä näkymin Fluminenseen lainapestille heinäkuun alussa. Ivan Solovjevin lainasopimus Lahteen päättyy puolestaan kesäkuun jälkeen. Mahdollisten uusien hankintojen kanssa Lahti ei aio hätäillä.

- Ei ole mitään uutta. Todennäköisesti molemmat lähtee. Ei se aiheuta meille mitään paniikkia, meillä on paljon pelaamattomia pelaajia. (Kalle) Multanen, (Fareed) Sadat ja Paavot Ahola sekä Voutilainen pelaavat Akatemian pelin lauantaina. Euller ei ollut lapulla viime pelissä, eikä Rafael ei ole pelannut pitkään aikaan meillä. Katsotaan rauhassa.

- Pitää olla sopivia pelaajia ja selkeitä, jotka hyödyttää meitä. Ei vain numeroita paitaan. Kesäkuussa on kovin ruuhka, heinäkuu on aika rauhallinen. Ollaan koko ajan hereillä hankintojen suhteen, päävalmentaja Toni Korkeakunnas valottaa.


PS Kemi-FC Lahti Sauvosaaren kentällä sunnuntaina 12.6. kello 13.30. Ottelu esitetään suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.

Lisää uutisia