AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.22 // 30.5.2016

​Tasapeli jäi kaivelemaan Lundbergia

​Tasapeli jäi kaivelemaan Lundbergia

IFK Mariehamnin päävalmentaja Peter Lundberg oli pettynyt sunnuntain ottelun lopputulokseen. (Kuva: Juha Tamminen)

IFK Mariehamn oli sunnuntaina lähellä täyttä pistepottia VPS:aa vastaan. Tavoite mureni pelin viime hetkillä, kun "Vepsun" Eero Tamminen tasoitti pelin 2-2:een.

Tasapeli harmitti IFK Mariehamnin päävalmentajaa Peter Lundbergia.

- Olen todella pettynyt. Onnistuimme isossa kuvassa kaikessa ensimmäisellä puoliajalla. Pidimme joukkueen ja pelin tiiviinä ja annoimme VPS:n pyörittää palloa omalla puolustusalueellaan, mutta ei keskustassa ja hyökkäyksessä. Sitten Robin Sid teki hienon maalin ja meidän olisi pitänyt pystyä naulaamaan peli siihen, Lundberg sanoi.

- Sen sijaan tuli rangaistuspotku, joka oli seurausta monesta asiasta, joita ei olisi pitänyt tapahtua; ja sitten viimeinen maali maalivahdin 70-metrisen avauksen jälkeen.

- Tuntui että meillä oli ottelu mukavasti hallussa, mutta 1-2-maalin jälkeen tuli vaikeampaa ja loppu oli ikävä.

IFK Mariehamn on maajoukkuetauolle lähdettäessä toisena sarjassa. Ero sarjakärki HJK:hon on kolme pistettä.


RoPS-IFK Mariehamn Rovaniemen Keskuskentällä torstaina 9.6. kello 18.30. Ottelu esitetään suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.

Lisää uutisia