AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.22 // 30.5.2016

Miettunen: "Upea fiilis voittomaalista"

Miettunen: "Upea fiilis voittomaalista"

Tatu Miettunen iski tärkeän osuman Ilvekselle. (Kuva: Juha Tamminen)

Ilves otti sunnuntai-iltana Helsingissä hienon 0-1-vierasvoiton HIFK:stä nuoren topparin Tatu Miettusen toisen jakson puskumaalilla.

Voitto oli keltapaidoille toinen peräkkäinen ja samalla Ilves nousi viidenneksi Veikkausliigassa. Tuo sunnuntain ottelun voittomaali oli samalla 21-vuotiaan Miettusen uran avausmaali Veikkausliigassa. Miettunen pelasi erinomaisen ottelun serbialaisen toppariparinsa Pavle Milosavljevicin kanssa.

- Upea fiilis voittomaalista! Ja uran avausmaali Veikkausliigassa tuntuu hienolta. Siinä tuli hyvä pallo kulmapotkusta maalinedustalle, pallo tuli minun kohdalleni ja pääsin ohjaamaan takakulmaan. Ensimmäinen jakso ei ollut meiltä kovin hyvä. Tauolla puhuttiin kopissa, että tiivistämme pakkaa selkeästi, eikä päästetä HIFK:n pelaajia kääntymään meidän puolustuslinjan edessä. Saimme pidettyä vastustajan varsin hyvin alueemme ulkopuolella.

Ilves on pelannut nyt yhdeksän sarjaottelua ja on sarjavitosena. Sarjan kärkijoukkueet ovat pelanneet kolme ottelua Ilvestä enemmän. Kasassa on viisi voittoa ja neljä tappiota. Miettusella on vahva usko omaan joukkueeseen.

- Pelisysteemissämme on ollut välillä pientä hapuilua. Mutta yhteinen sävel on alkanut hiljalleen löytyä ja toimimme porukkana koko ajan paremmin. Ja se näkyy sitten tuloksissa kommentoi tyytyväinen Miettunen.


Ilves-KuPS Tammelan stadionilla torstaina 9.6. kello 18.30. Ottelu esitetään suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.

Lisää uutisia