AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.20 // 22.5.2016

VPS:lle kauden kolmas voitto (VPS-RoPS 1-0)

VPS:lle kauden kolmas voitto (VPS-RoPS 1-0)

VPS ja RoPS kohtasivat sunnuntaina Veikkausliigan ainoassa ottelussa. Vaasassa Kaarlen Kentällä pelattu ottelu päättyi lukemiin 1-0 (1-0).

Ottelun avausjaksolla RoPS tuli todella kovaa ja painosti. Sen jälkeen VPS sai pelin juonesta kiinni, mutta oli kuitenkin puolustavana osapuolena. Aivan jakson lopussa VPS pääsi vastaiskuun, joka päättyi Pyry Soirin maaliin. Soirin laukaus – tai keskitys – pomppi onnekkaastikin napapiiriläisten rysään.

Pelipaikka Kaarlen kenttä sai jälleen kerran rapaa niskaansa. Kenttä oli jälleen todella pehmeä, eikä kentällä vauhdikkaasta ottelusta huolimatta nähty suurenmoisia hienouksia.

Toisella puoliajalla "Vepsu" joutui melkoisen puolustustaiston eteen. RoPS vyörytti ja VPS tyytyi puolustamaan ja iskemään vastaan. VPS puolusti kuitenkin mainiosti, eikä RoPS päässyt aivan huippuvaarallisille tonteille. Muun muassa topparipari Timi Lahti – Ville Koskimaa suoriutui vahvasti. Lahti valittiin myös ottelun parhaaksi.

Myös jobin postia tuli kummallekin joukkueelle, sillä kotijoukkueen Jesper Engström ja RoPSin Ville Saxman poistuivat kentältä loukkaantumisten saattelemina. Nämä tilanteet juontavat osittain huonosta kentästä ja siitä, että sunnuntaina pelattiin kova ja fyysinen kamppailu, jonka voittaja VPS nappasi itselleen tärkeät kolme sarjapistettä.



SJK-VPS Seinäjoen Keskuskentällä keskiviikkona 25.5. kello 18.30 ja RoPS-SJK Rovaniemen Keskuskentällä lauantaina 28.5. kello 16.00. Ottelut esitetään suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.

Lisää uutisia