AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.19 // 13.5.2016

Lassas: ”Läpimurto hyvänä pelaajana vielä tekemättä”

Lassas: ”Läpimurto hyvänä pelaajana vielä tekemättä”

Fredrik Lassas pelasi viime vuonna Veikkausliigassa 25 pelissä. (Kuva: Juha Tamminen)

Fredrik Lassas palasi lainasopimusjaksoltaan Saksasta Suomeen ja Veikkausliigaan. HIFK:n pelaajalla on nyt takana kaksi liigapeliä ja kolmas mahdollisesti edessä lauantaina.

Fredrik Lassas lähti lainasopimuksella 1.FC Kölnin organisaatioon tammikuussa ja palasi muutama viikko sitten.

- Se oli hieno kokemus kaiken kaikkiaan. Kehityin paljon pelaajana ja sain juttuja, mitä voin ottaa mukaan peliini. Ennen kaikkea anti oli kuitenkin henkisellä puolella. Näin tason siellä ja näin, että pärjään. En jäänyt sinne, mutta sain taskuuni paljon. Toivottavasti pystyn näyttämään Suomen kentillä, mitä olen oppinut, Lassas totesi.

Hänen kauden missionsa Suomessa on kirkkaana mielessä.

- Joukkueemme tavoite on mielestäni neljän parjaan joukossa. Meillä on kaikki eväät siihen. Meillä on loistava joukkue ja hyviä pelaajia. Pystymme siihen fanien tuella.

- Henkilökohtaisesti minulla on vielä läpimurto niin sanotusti hyvänä pelaajana tekemättä. Se on selkeä tavoitteeni. Lähden joka peliin hakemaan parasta suoritusta. Minulla on saumat siihen.


SJK-HIFK Seinäjoen Keskuskentällä lauantaina 14.5. kello 16.00. Ottelu esitetään suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.

Lähde: Palloliiton verkkosivut
Lisää uutisia