AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.18 // 4.5.2016

​Kahden maalin Mikael Forssell: "Ensimmäinen jakso oli puuroa"

​Kahden maalin Mikael Forssell: "Ensimmäinen jakso oli puuroa"

Kuva: Juha Tamminen

Mikael Forssell iski kaksi maalia keskiviikkona Ilveksen verkkoon ja auttoi kääntämään Klubin tappioaseman 5-1 rökälevoitoksi.

Forssell iski ensimmäisen osumansa otsalohkolla, toisen maltillisesti pilkulta.

- Tuntuu aivan matavalta (kauden ensimmäiset maalit). Ensimmäinen jakso oli puuroa. Ei saatu palloa maalille miten haluttiin. Sitten onneksi itse pääsin iskemään maalin ja toisen jälkeen peli aukesi lopullisesti, Forssell kertoi IS-TV:n lähetyksessä.

Toiselle puoliajalla kentälle marssi aivan erinäköinen kotijoukkue. Kopissa puhuttiin tauolla henkeviä.

- Kaikki ymmärsi tilanteen. Pitää nostaa pelin tasoa ja jotain muuttua. Pelaamisemme oli hidasta eteenpäin, eikä saatu painetta boxiin. Jollain tapaa päästiin laidoilta, mutta keskitykset olivat vähän heikompia. Sanottiin tauolla, että nostetaan tasoa ja jatketaan omaa peliä, niin hyvä tulee ja hyvä tuli, Forssell myhähti.

Kauaa ei jää HJK:lle aikaa nauttia voiton hyvänolon tunteesta. Lauantaina on edessä reissu PK-35 Vantaan vieraaksi.

- Ollaan tyytyväisiä tähän tulokseen. Tulos on tärkein. Lauantaina sitten on taas kova peli. Välissä on vain kaksi päivää, joten palautuminen alkaa heti. Tärkeää, että on fressit jalat lauantaille.


PK-35 Vantaa – HJK Myyrmäen jalkapallostadionilla lauantaina 7.5. kello 16:00. Ottelu esitetään suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.


Lisää uutisia