AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.18 // 2.5.2016

IS: Shefki Kuqi pistää pelikengät jalkaan

IS: Shefki Kuqi pistää pelikengät jalkaan

Shefki Kuqi nähdään pian myös kentän puolella. (Kuva: Juha Tamminen)

PK-35 Vantaan päävalmentaja Shefki Kuqi vahvistaa Ilta-Sanomille tiedon siitä, että hän on liittymässä Kolmosessa pelaavan Lohjan Pallon harjoitusryhmään.

– Mielestäni on ihan kiva päästä sinne. He harjoittelevat ja pelaavat nurmella. Menen vähän treenaamaan heidän kanssaan ja nauttimaan siitä potkimisesta ja pelaamisesta, Kuqi kertoo lehden sivuilla.

Kuqin mukaan tärkeintä on päästä harjoittelemaan LoPan kanssa. Hän ei kuitenkaan sulje pois vaihtoehtoa pelata Kolmosessa tällä kaudella.

– Haluan mennä treenaamaan. En hae pelaamisen kautta enää mitään – olen valmentaja ja haluan keskittyä siihen ja tehdä parhaani. Olisi kiva käydä treenaamassa pari kertaa viikossa sen sijaan, että juoksen aina rappusia tai metsässä. On kivempi olla ihmisten kanssa ja saada vähän fiilistä. Se on eri juttu, Kuqi linjaa.

Veikkausliigassa PK-35 Vantaa kohtaa seuraavaksi IFK Mariehamnin.


IFK Mariehamn-PK-35 Vantaa Wiklöf Holding Arenalla keskiviikkona 4.5. klo 18.30. Ottelut esitetään suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.




Lisää uutisia