AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.17 // 25.4.2016

Ville Taulolla hyvät muistot PS Kemin kohtaamisesta

Ville Taulolla hyvät muistot PS Kemin kohtaamisesta

HIFK:n keskikenttäpelaajalla Ville Taulolla on hyvät muistot PS Kemin kohtaamisesta kaudelta 2013. (Kuva: Juha Tamminen)

HIFK:lla ja PS Kemillä on yhteistä historiaa viime vuosilta. Kaudella 2013 joukkueet kohtasivat kaksiosaisessa Ykkösen nousukarsinnassa. Nyt joukkueet kohtaavat maanantaina ensimmäistä kertaa sen jälkeen.

Sauvosaaren kentällä Kemissä pelattu ensimmäinen osaottelu päättyi silloin HIFK:n 1-0-vierasvoittoon, kun Jukka Halme osui maalipuiden väliin rangaistuspotkusta.

Sonera Stadiumilla 19.10.2013 pelattu toinen osaottelu oli pitkään todella tasainen. Lopulta ottelun ratkaisijaksi nousi Ville Taulo, joka viimeisteli ottelun ainoan maalin 89. peliminuutilla ja juhlat olivat valmiita alkamaan. HIFK eteni Ykköseen yhteismaalein 2-0.

– Muistan, että ottelu oli pitkään 0-0. Tulin kentälle toisella puoliajalla. Polveni oli tähystetty pari viikkoa aikaisemmin, joten en ollut ihan täydessä pelikunnossa, Taulo kertoo HIFK:n sivuilla.

– 89. peliminuutilla onnistuin tekemään maalin ja se oli ylivoimaisesti yksi urani makeimmista fiiliksistä. Se voittomaali oli yksittäisenä fiiliksenä jopa HJK:n paidassa voitettua Suomen mestaruutta kovempi juttu. Tuntui silloin, että maali oli enemmän minun ansiotani kuin se Suomen mestaruus, Taulo hehkuttaa.

30-vuotias Taulo on HIFK:n kokeneimpia pelaajia. Urallaan kolme A-maaottelua pelanneella keskikenttäpelaajalla on pelikokemusta Italian kolmanneksi korkeimmalta sarjatasolta AS Taranton riveistä sekä Sveitsin pääsarjasta AC Bellinzonasta. Viimeisin ulkomaille suuntautunut reissu tapahtui Norjaan kaudella 2012 Alta IF:n riveihin.

Liigadebyyttinsä FC Lahden paidassa vuonna 2003 tehnyt Taulo on kärsinyt uransa aikana lukuisista loukkaantumisista. Peliuran päättyminen on ollut lähellä. Jani Honkavaara sai houkuteltua kokeneen Taulon HIFK:n riveihin kaudeksi 2013.

– Ehdin myös tuossa välissä jo kertaalleen lopettaa urani. Lääkärit olivat sanoneet yksimielisesti, että sun matsit on tässä. Sen takia nostan PS Kemiä vastaan pelatun Ykkösen nousukarsintaottelun ja siinä tekemäni voittomaalin todella korkealle.

HIFK:n nykyisistä pelaajista mukana nousuhuumassa olivat tuolloin Taulon ja Halmeen lisäksi Esa Terävä sekä Matias Hänninen.

Viime kaudella Taulo väläytteli, että kausi saattaisi olla hänen viimeinen Veikkausliigassa. Nuorten HIFK-kannattajien tekemä kannatuskyltti kauden viimeisessä ottelussa FC Interiä vastaan muutti kuitenkin mestarin mielen. Käynnissä oleva kausi on Taulolle neljäs IFK-paidassa.

– Snadien Kingien "One More Year" -kyltin nähtyäni jatkopäätös oli selvä. Siinä vaiheessa uraa, kun lakanassa lukee, että "voisit Taulo laittaa pläägät naulaan", niin mietin jatkopäätöstä pidempään, Taulo kertoi yksivuotisen jatkosopimuksen synnyttyä.


HIFK - PS Kemi Sonera-stadionilla maanantaina 25.4. kello 18.30. Ottelu esitetään suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.

Lisää uutisia