AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.06 // 13.2.2016

​VPS:n hallinta ei riittänyt - "Terävyys uupui"

​VPS:n hallinta ei riittänyt - "Terävyys uupui"

Petri Vuorinen jäi kaipaamaan tehoja. (Kuva: Juha Tamminen)

VPS kärsi lauantaina Liigacupin ottelussa 0-2-tappion KuPSille huolimatta siitä, että hallitsi ajoittain selvästikin tapahtumia.

VPS:n päävalmentaja Petri Vuorinen oli mietteliäänä ottelun jälkeen. Käteen jäi paljon positiivista, mutta ei tulosta.

- Päästiin hyvin paikoille, mutta viimeinen terävyys uupui. Maalintekopaikkoja oli enemmän kuin aikaisemmissa peleissä, jutteli Vuorinen ottelun jälkeen Vepsun verkkosivujen mukaan.

- Tappioon en missään nimessä ole tyytyväinen, eihän siihen koskaan voi olla. Peliesityksenä tämä oli meiltä silti tasaisin tähän asti. Meillä on ollut aiemmin hyviä puoliaikoja, mutta nyt saimme jatkettua sitä myös toisella jaksolla. Tämä oli kolmas peli viikkoon, mutta silti energiaa riitti, Vuorinen kertasi.

Ikäviä uutisia Vepsulle oli Juho Lähteen loukkaantuminen. Polvi vääntyi ikävän näköisesti avausjaksolla.

- Todella harmillista Juhon (Lähde) kannalta. Aina kun jalka tarraa kiinni ja polvi vääntyy, on mahdollista, että jotain rikkoutuu. KuPS painoi sitten päälle, kun pelattiin hetki vajaalla, ja teki sen hyvin. Puhutaan usein kriittisistä hetkistä.

- Tuo oli kyllä viimeisen päälle sellainen ja harmittaa totta kai miten se meni, Vuorinen pudisteli päätään.

Lisää uutisia