AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.05 // 4.2.2016

VPS pidensi Pyry Soirin sopimusta vuodella

VPS pidensi Pyry Soirin sopimusta vuodella

VPS pidensi viime kaudella loistaneen Pyry Soirin sopimusta vuodella. (Kuva: Juha Tamminen)

Vaasan Palloseura ilmoitti torstaina rukanneensa viime kaudella seuran parhaaksi pelaajaksi valitun Pyry Soirin sopimuksen uuteen uskoon.

Soiri jatkaa VPS:n paidassa uuden sopimuksen myötä kauden 2017 loppuun saakka. Edellinen kontrahti olisi päättynyt alkavan kauden lopussa.

- Täällä annettiin minulle viime kaudella selkeä mahdollisuus. Viihdyn Vaasassa ja minulla on edellytykset kehittyä yksilönä juuri täällä. Tosi hyvät fiilikset uusitun sopimuksen tiimoilta, Soiri sanoi VPS:n sivuilla.

Vikkeläkinttuinen laitapelaaja on tyytyväinen viime kauteensa raitapaidassa, mutta muistuttaa, että joukkueena kausi oli vaikea, eikä peli sujunut niin kuin piti. Päävalmentajaksi viime kaudella noussut Petri Vuorinen saakin Soirilta suitsutusta.

- Halusin näyttää ja tehdä läpimurron. Olin onnekas, että sain peliaikaa ja sitä myötä onnistumisia. Joukkueella oli takkuista, mutta Pete nosti meidät pohjalta. Hän on hyvä valmentaja, joka haluaa kehittää peliämme ja meitä pelaajia, mutta myös ennen kaikkea itseään. Meillä on hyvä projekti menossa ja on mukavaa olla osa sitä.

Soirin tavoitteet ovat korkealla ja niitä silmällä pitäen hän näkee "Vepsun" loistavana ponnahduslautana.

- Itse haluan ulkomaille pelaamaan vielä joskus. Se vaatii hirveästi hommia ja mielestäni Vepsu antaa sille työlle hyvät puitteet, koska näkee, että täällä panostetaan kovasti, niin seuran kuin joukkueen eteen. Muun muassa uusi stadion on osoitus siitä, Soiri kertoi.

Lisää uutisia