AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.41 // 18.10.2015

Eremenko ei ollut tyytyväinen Jaron esitykseen

Eremenko ei ollut tyytyväinen Jaron esitykseen

Eremenko Jaro tarvitsee voiton päätöspelissään. (Kuva: Juha Tamminen)

Jaro nousi lopussa 1-1 -tasapeliin kotiottelussaan FC Lahtea vastaan.

Jaro-luotsi Alexei Eremenko senior ei ollut tyyväinen joukkueensa esitykseen.

- Odotin pelaajilta vähän enemmän. Pelaajat eivät noudattaneet kovin hyvin ohjeita. Esimerkiksi Seth Paintsilin oli tarkoitus juosta koko ajan pystyyn, mutta sen sijaan hän halusi palloa koko ajan jalkaan. Denisin aloitti laidalla ihan pirteästi, mutta lopetti sitten kokonaan pelaamisen. Kysyin häneltä useaan kertaan, onko hän kunnossa, mutta hän näytti joka kerta peukkua ylös. Meillä oli paljon laukausipaikkoja, ja olisi pitänyt saada vähintään maalia kohti, Eremenko toteaa Jaron verkkosivuilla.

Jaro menee liigakarsintoihin, mikäli pietarsaarelaiset voittavat päätöskierroksella SJK:n ja FC KTP häviää kotiottelunsa Ilvestä vastaan.

- Meillä on vielä yksi peli jäljellä ja ensimmäinen asia on ottaa itse kolme pistettä ja sitten toivoa, että KTP häviää, Eremenko huomauttaa.

Lisää uutisia