AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.40 // 8.10.2015

Alle 19-vuotiaat taistelivat pisteen Italialta

Alle 19-vuotiaat taistelivat pisteen Italialta

HJK:n Roni Peiponen pelasi täydet minuutit. (Kuva: Juha Tamminen)

Suomen alle 19-vuotiaat avasivat Makedoniassa pelattavat EM-alkukarsinnat 1-1-tasapelillä Italian kanssa.

Ottelu pelattiin haastavissa oloissa sateen kastelemalla kentällä Skopjessa. Suomi löysi kamppailuun taisteluvireen ja piti Italian poissa maalipaikoilta.

Ensimmäisen osuman iski Luca Vido rangaistuspilkulta. Suomi tasoitti 33. minuutilla Leo Väisänen lauottua pallon verkkoon erikoistilanteen jälkeen.

Paine siirtyi tauon jälkeen yhä enemmän Suomen päätyyn. Italia sai pidettyä palloa pidemmillä syöttöketjuilla kuin avauspuoliajalla. Suomellakin oli paikkansa. Hyökkäys lähti keskityksestä. Italian laitapuolustaja arvioi pallon väärin ja peliväline kimposi tolpasta maalivahdin selkään. Siihen se kuitenkin jäi ja Italia selvisi säikähdyksellä.

Tämän jälkeen alkoi Italian loppukiri ja Jarkko Wissin suojatit joutuivat puolustamaan maaliaan tiiviisti. Maalivahti Markus Uusitalo esti lopussa muun muassa kertaalleen hyvällä vastaantulollaan vaarallisen näköisen läpiajon.

- Puolustimme hienosti ja todella uhrautuvasti. Riveissämme on tällä hetkellä väsyneitä ja onnellisia miehiä. Uusitalo sai ensimmäisillä minuuteilla puujalan, mutta sisukkaasti hän vain pelasi. Nostan kyllä hattua, Wiss kehui Palloliiton verkkosivuilla.

- Tulos oli kovan työn takana, mutta olemme edelleen mukana kilpailussa. Olosuhteet tekivät pelistä tietyn tyylisen ja pelaajamme noudattivat taktiikkaamme ja pelasivat kurinalaisesti ja määrätietoisesti. Ansaitsimme tasurin, hän jatkoi.

Englanti voitti lohkon toisessa kamppailussa isäntämaa Makedonian 2-0. Suomi kohtaa seuraavaksi lauantaina Englannin.

Lisää uutisia